perjantai 17. lokakuuta 2014

Ohikiitävää

Sirpukan uudet balettitossut.


Olikin hankalampaa ehtiä ottamaan kuva tossuista tanssijattaren jaloissa.



Miten siitä on niin kauan, kun esikoinen, jonka kengänkoko on jo lähes sama kuin minulla, piti tällaisia minitossuja?

Maanantain ja tiistain ajan täällä satoi rankasti ja lämpötila Kathmandussakin putosi alle 20:een. Meidän oli kaivettava pitkähihaiset esiin ja otettava peitot käyttöön. Lämmintä vettäkään ei taas tullut - hyvä muistutus kohta vallitsevista olosuhteista.

Himalajalla vesi oli satanut lumena ja keskiviikkona vuorimaisema oli puhtaanvalkoinen! Ihailimme sitä (nämä kuvat otettu vasta illemmalla, jolloin pilviä oli kertynyt jo taivaalle) - vuoret tuntuivat jopa todellisemmilta kuin ennen. Olin Mintun kanssa kangasostoksilla (kyllä, minä!) työpäivän jälkeen ja meidän oli oikein pysähdyttävä katsomaan tätä mahtavaa maisemaa.

Kuulin sitten, että Annapurnalla oli ollut lumimyräkkä ja sitä seurannut useita lumivyöryjä. Tähän mennessä 27 on kuollut ja yli 70 on vielä kateissa.

Poikkeukselliset sääolosuhteet aiheutti Intiassa vallinnut Hudhud-sykloni.



Niin kaikki ohikiitävää
ikävä ja riemu joka hetken värähtää.
Mitä toivot, että jää
kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti