Kathmandu. Koti.

Erikoinen ollut tämä alkusyksy. Huonoa uutista tuntuu pukkaavan, paitsi Nepalin ja Suomen valtioilta, vähän joka puolelta maailmaa. Itse olen menettänyt uskoni meihin ihmisiin olentoina, jotka lähtökohtaisesti haluaisivat kaikille hyvää. Usein mietin sitäkin, mitä asiaa en itse omassa toiminnassani näe. Niinkuin ystäväni kirjoitti osuvasti blogissaan: "Paheksumme kovasti mm. Nepalissa voimassa ollutta ja edelleen vaikuttavaa kastijärjestelmää, jossa syntymäkoti määrää tulevaisuuden. Kuinka kummassa me olemmekaan valmiit hyväksymään saman omalta kohdaltamme koko maailman tasolla - vai olemmeko?" Tätä lukiessa tunsin pistoksen siitä syystä, että asiat on niin helppo nähdä pikku paloina, mutta ei kokonaisuutena. Toisen silmässä on helppo nähdä roska, eikä huomata omassa silmässä olevaa tukkia.

Lisäksi olen taas joutunut miettimään sitä, ymmärsinkö maailmalle lähtiessäni sittenkään yhtään, mihin soppaan lusikkani työnsin? Seikkailua meille nyt nimittäin tarjotaan riittämiin. Mikä vuosi tämäkin on ollut, maanjäristyksineen ja evakuointeineen kaikkineen. Eikä tässä vielä kaikki! Kolmen viikon päästä perheemme pakkaa taas laukut ja reissaa, syynä Nepalin viisumit, joita ei näytä irtoavan. Lähdemme nyt, jotta lapsilta jäisi mahdollisimman vähän koulua väliin (Nepalissa kun on kohta taas pitkä dashain-loma) ja palaamme marraskuussa.

Myös Nepalin poliittinen tilanne menee päivä päivältä hullummaksi. Etelässä lakot, mielenosoitukset ja jopa ulkonaliikkumiskiellot jatkuvat, täällä Kathmandussa yrittävät suurimmat puolueet kirjoittaa perustuslakia, idässä taas on kirkkoihin heitetty pommeja.

Että miten se meni? Päivä vain ja hetki kerrallansa, tähän turvaan yhä uudelleen.

Seuraavaksi sekalaisia kuvia elämästämme.

Rakas ystäväni Jeannine palasi myös taas Nepaliin (hänen perheensä tuli jo aiemmin, täälläkin on ollut heistä mainintoja). Jeannine on se, joka sai perheineen viisi minuuttia aikaa ehtiä evakuointilennolle kolme päivää maanjäristyksen jälkeen. Hän käytti viisi minuuttiaan juoksemalla meille. Oli aikainen aamu, olin vielä teltassa ja ihmettelin, mitä Jeannine hädissään ryskyttää portillamme. Kysyin: Mihin sinulla on noin kova kiire? Ja sen jälkeen vain halasimme ja itkimme. Jeanninen perheen lähtö oli minulle yksi vaikeimmista asioista koko maanjäristyksessä ja sitä seuranneissa päivissä. Silloin hätäännyin, mitä meille oikein käy, ja mitä tässä maassa oikein tapahtuu.

Nyt olemme taas yhdessä ja se tuntuu hyvältä.

Aamiaistreffit rakkaan kanssa.

Oman puutarhan maissit Dilun höyryttäminä. Olen lapsesta saakka rakastanut maisseja!

Koulu ja sen ehtymättömät teemapäivät ja omat koululaisemme. Tässä Supersankaripäivä!

Santtu on Frodo Reppuli, tytöt supertyttöjä

Siirin ope

Välähdys työstä. Itse en ole nyt päässyt kenttämatkoille, mutta työ toki jatkuu myös kentällä. Lisäksi hallinnollisia tehtäviä on ollut paljon. Mm. ensi viikolla on taas iso kumppanikonferenssi. Ja Mandira on onneksi tehnyt kenttämatkoja puolestani. Mandira on käynyt seuraamassa mm. psykososiaalisen tuen koulutuksia, joita olemme kumppanimme kautta järjestäneet kouluissa. Niistä on ollut ilo raportoida teille työn tukijoille! Pienen jutun voi lukea vaikkapa tästä.

Kumppanien kouluttamista. Ryhmäkuva naisista, kuinkas muutenkaan. :)

Ah, takaisin brittikoulun teemapäiviin. Mintulla oli Bake off! -päivä. Olivat parin viikon ajan tutustuneet mittoihin, ohjeisiin, aineen eri olomuotoihin ym leipomalla leipiä ja perjantaina vanhemmat kutsuttiin ostamaan lasten leipomat leivät. (Tuotto menee aina hyväntekeväisyyteen ja kohteitahan täällä Nepalissa riittää.) Mintun ryhmässä leivottiin patonkeja - kuinkas muutenkaan, kun mukana oli ranskalaispoika Hugo. Patonki käärittiin paperiin, jonka lapset olivat koristelleet ja kirjoittaneet "Legandaarinen patonki. Lähtoisin Pariisista, nyt koko maailmassa!"

Mintun luokka ja opettajapariskunta

Photobomb, ylpeä äiti :)

Mintun ope 

(Minulla, opettajalla ja lapsilla ei ole sattumalta kaikilla päällä punaista. Nepalissa on meneillään naistenjuhla Teej, jota juhlittiin myös koulullamme perjantaina. Varsinainen Teej on huomenna.)

Bake off! jatkui Mintun luokan vetämällä assemblylla.

Santtu saapuu juhlasaliin. Kuva tässä siksi, että siinä on Santun ope.

Mintun esiintymistä ei voi kuin ihailla. Hän hymyilee lavalla lähes lakkaamatta! Jotakin samaa lavakarismaa kuin muutamissa serkuissaan.

Tässä assembly jatkui juuri Teejin esittelemisellä.

 Santtukin pääsi lavalle...

Sitten kotiin maistamaan Mintun paistamaa patonkia. Oli hyvää!

Lauantai ja rakas Heikki, joka jaksaa häärätä keittiössä. Tässä valmistuu vieraille erilaisia drinkkikokeiluja.

Sunnuntaiaamu, auringonpaiste ja Dilun valmistama mangojäätelö. Kannatti syntyä. ;)

Summit, kuinkas muutenkaan...

Sunnuntai, Summit, selfiet.

Suomi-koulu, eli Kulkuri-koulu, on myös taas aloitettu. On tässä matskua. Nythän sitten jo Santtukin on virallisesti Kulkurikoululainen. Toin myös Siirille omia tehtäväkirjoja, että hänkin saisi olla mukana meidän Suomi-kouluhetkissämme. Siiri taas yllätti ja teki yhdeltä istumalta koko yhden Oppi ja Ilo-kirjan kannesta kanteen! Ja minä kun olin kuvitellut siinä riittävän haastetta melkein koko syyslukukaudeksi.

Kathmandu. Koti.