Raikasta ilmaa, kauniita maisemia ja hyvää seuraa

Takana rentouttavan vkl Gokarnassa, hieman Kathmandun
ulkopuolella sijaitsevan luonnonsuojelualueen reunamilla Gokarna Forest
Resortissa. Vaikka hotellin puolesta kaikki ei ihan parasta ollutkaan
(uima-allas ei ollutkaan lämmitetty kuin lauantaina, patikka retkien ja muiden
järjestelyjen kanssa oli aina pientä hankaluutta, huoneeseen sai nettiyhteyden
vain kiskurihinnan maksamalla (baarissa olisi ollut ilmainen, eli erittäin
lapsiystävällistä) ja äänekkäät, vaikkakin iloiset lapset saivat turhan usein paheksuvia
katseita tai moitteita muiden häiritsemisestä), oli todella mukavaa päästä
raittiiseen ilmaan, kauniisiin maisemiin ja hetken hiljaisuuteen.

Lippuja on monin paikoin ja ne tuovat usein kivasti väriä ja liikettä maisemaan. Lipuissa on yleensä jonkin sortin rukoustekstejä.

Illalliset olivat ihan maukkaita seisovasta pöydästä ja porukassa aina hauskempaa.

Lähdimme siis perjantaina matkaan ja perille päästyämme
huoneessa oli innokkaita riemun kiljahduksia, kun huoneessamme oli televisio,
josta tuli lastenohjelmia ja lisäksi kraanasta hyvällä paineella lämmintä vettä
(pesimme siis kaikki kätemme ensimmäistä kertaa Nepalissa lämpimällä vedellä).
Sitten talsimme hotellin ympäristössä katsellen lintuja, apinoita ja metsäisiä ja
vehreistä maisemia. Tämän jälkeen menimme innolla uimaan, mutta pettymys oli
kyllä iso, kun altaaseen päästyämme tajusimme veden olevan kylmää. Kun vähän
sitten kyselimme, niin selvisi, ettei kyseisessä paikassa enää lämmitetä
allasta kuin lauantaisin! No kun altaalle olimme päässeet, niin kävimme sitten
kuitenkin pulahtamassa. Uinti puoli onneksi korjaantui sitten tosiaan
lauantaina ja vielä tänäänkin kävimme pulikoimassa, kun vesi oli eilisen
lämmityksen jäljiltä kohtuullisen lämöistä. Kylpylän saunaosastolla meillä oli
Santun kanssa hauskaa, kun saunaan mentäessämme palvelija tuli hätääntyneenä
ajamaan meitä pois, kun lapsilta saunaan meno on kuumuuden takia ehdottomasti
kielletty. Asiaa kun vähän selittelin niin saunaan me sitten kuitenkin
päästiin, mutta saunassa olevan tiimalasin palvelija meille käänsi ja kielsi
ehdottomasti olemasta pidempään. Positiivista oli, että sauna oli sentään lämmin
(90 astetta) ja vaikka melkeen lattiatasossa istuimmekin niin hiki saatiin
hyvin pintaan. Meille kyllä sitten selvisi, kun tytöiltä kuulimme, että saunat
ja poreammeet ei meidän huoneen hintaan kuuluneet ja varsinkin tytöillä oli
muutenkin ongelmia yli-innokkaan palvelijan kanssa, joka jatkuvati valitti
liian äänekkäästä käyttäytymisestä ja kylpyläasikkaiden häiritsemisestä. Mutta
tosiaan onneksi lauantaina ja sunnuntainakin pääsimme siis täällä ensimmäisen
kerran kunnolla uiskentelemaan, tätä lapset olivatkin jo odottaneet. Ja vaikka
yöt edelleen aika viileitä ovatkin, eiköhän me kaupungissakin piakkoin jo
altaaseen päästä. Ainakin lähin altaamme puhdisti ja avasi altaansa
uintikauteen viime viikolla ja kun päivälämpötilat ovat nousseet todella
mukavasti niin kohta täytyy uskaltautua kokeilemaan.

Onneksi lempiharrastuksen pariin päästin taas tovin odottelun jälkeen ja tästä se kausi vasta alkaa.

Lauantaina uinnin lisäksi teimme pienen 2h opastetun metsäkävelyn
ja samalla pääsimme vähän testailemaan, miten porukkamme selviää
vaelluspuuhasta. Hyvässä seurassa ja mukavalla eväshetkellä varustettuna Minttu
perille päästyään totesi, että miksei kuitenkin otettu 3h retkeä. Oli todella
mukavaa päästä samoilemaan metsään, katselemaan eläimiä ja vain nauttimaan
hiljaisuudesta. Lapset olivat iloisia ja Minttu-mahtava käveli kertaakaan
valittamatta. Itselläni oli kantorinkka ja Santtu selässä ja ensi testauksen
jälkeen meidän pitää kyllä seuraavaksi käydä lähikukkuloilla tekemässä parin
päivän vaellus ennen suurempia valloituksia. Rauhallisella tahdilla en epäile,
ettemmekö selviäisi pidemmästäkin kävelystä, mutta täytyy myös tunnustaa, että
isompien nousujen jälkeen puuskutin kohtalaisesti ja takaisin perille
pääseminen oli mukavaa. Vaikka oppaamme ei meistä pahemmin välittänyt, näimme
me kuitenkin lyhyellä retkellämme peuroja ja apinan. Santun harmistukseksi
tiikeri ja käärmeet jäi seuraavaan kertaan. Mutta eiköhän Janne ja Teressa
aleta katselemaan seuraavaa patikkakohdetta.

Nähtiin sitä sentään jotain "villieläimiäkin"

Metsäretkelle mars!

"Bambeja" oli liikkeellä ihan laumuittain

Kuivuneessa joenuomassa talsiminen onnistuu näin keväällä hienosti, mutta sadekaudelle tässä virtaa vesi valtoimenaan.

Ylämäet tulee varmasti vielä tutuiksi ja kyllähän ne puuskuttamaan laittaa.

Tässä Tapion serkku

Ja tässä itse jumala

Ässät

Ensi kerralla kokeillaan pidempää retkeä!

Tänään sitten palasimme takaisin kotiin (oli myöskin mukava
huomata, että kotiin paluu tuntui hyvältä) ja hommien ääreen. Aamulla on
tarkoitus käydä tutustumassa KISC:n kouluun (viime torstaina kävimme British
Scoolilla, jonne Minttu ja Santtu toivottovasti syksyllä pääsisivät) ja
hakemukset täytimme illalla. Sähköposteja pitää kirjoittaa, kieliläksyjä
pitäisi tehdä ja tätä blogiakin päivittää. Huomenna pitäisi illalla käydä
katsomassa taas yhtä taloa (lähellä kouluja ja toimistoa), mikä ulkoapäin
vaikuttaa tosi kivalta, mutta hinnasta ja turvallisuudesta ei vielä tiedä
mitään. Muuten alkaa tuntua, että tämä asunnon etsintä on tässä vaiheessa
turhan työlästä. Viikolla toivottavasti pääsemme myös katsomaan koiranpentua,
joka olisi vapaana ja tästähän lapset ovat innoissaan (ja kyllä vanhemmatkin).
Ajatuksissa on pieni kaveri, joka voitaisiin sitten joskus ottaa helposti
mukaan Suomeen Simban vanhuuskaveriksi. Touhua siis riittää.
Vielä pari asiaa kulttuurieroavaisuuksista, jotka minun on
pitänyt laittaa tänne jo jonkin aikaa.

Takaisin Kahtmandun vilinään

Iloisena yllätyksenä perille päästyämme katoltamme näkyi taas pitkästä aikaa vuoret.

1. Jonotus
Harvassa maassa ollaan jonotuksessa yhtä kilttejä kuin
Suomessa, mutta täällä sanaa jono ei todennäköisesti ole edes kielessä. Jo heti
alussa eläintarhan lippuluukulla huomasi, että jos ei ole omasta mielestä
todella röyhkeä ei koskaan pääse lippupuukulle asti. Kaupassa, jos sinulla on
paljon ostoksia, kyselemättä tulee vasemmalta ja oikealta ihmisiä ohi, kun
heillä on vain muutama ostos maksettavana ja näin oikeus päästä edelle (joskus
tullaan väliin jopa kesken tavaroiden latomisen, vaikka tällöin yleensä
kassaneiti laittaa henkilön minun taakseni). Paras taikka hämmentävin tilanne
oli kuitenkin pankissa (sinänsä tilin avaaminen kymmenine allenkirjoituksineen
ja viisine palveluluukkuineen olisi jo jutun arvoinen asia, mutta ei tästä
enempää), kun olin hakemassa uusia pankkikortteja ja tunnuslukuja.
Pankkivirkailijan latoessa korttikuoria, tunnuslukukuoria ja nettitunnuksia
tiskiin vasemmalla puolella tungeksi kaksi kaveria, oikealla yksi (koko ajan
virkailijalle jotain höpisten) ja olkapään yli vielä joku ihmetteli mikä siellä
tiskillä oikeen kestää. Tässä oli hieman hämmentynyt olo tarkastella sitten kuorien oikeellisuutta
ja hiljalleen laitella niitä reppuun.

Tähän täytyy kuitenkin todeta, että rehellisyys taas tuntuu
olevan todella arvossaan ja tästä pidetään myös huolta. Oma visanikin vietti
tuossa jo muutaman päivän kaupan kassalla ja kun tarjosin jotain
löytöpalkkiota, niin tästä kietäydyttiin ehdottomasti.

2. Liikenne
Liikenne täällä on kaaottista se on selvää. Mutta on
yllättävän hauskaa ajella pyörällä kaikessa kaaoksessa ja jopa ihan nauttia,
kun kuoppaisilla teillä ohittelee autoja vasemmalta ja oikealta. On vaikea
uskoa, mutta pyöräily kaikessa jännittävyydessään on nautinnollista ja todella
tehokasta liikkumista täällä. Nyt ymmärtää paremmin, miten extrem lajeista saa
aivan erilaista nautintoa, kuin muista. Sen sijaan jalankulkijat ovat täällä
täysiä nollia. Monessa maassa, vaikka liikenne on kaaottista, jalankulkiojoita
jollain asteella kunnioitetaan. Täällä ei! Jalankulkija on se kuka väistää
ensimmäisenä, liikuttiin autolla, mopolla tai pyörällä. Tyyttiö soitetaan
todella vihaisesti, jos jalankulkija sattuu olemaan vähänkään tiellä. Törmäyksen
uhatessa jalankulkija on se joka hyppää pois, auton jatkaessa täysin samalla
nepeudella eteenpäin. Risteyksessä, jossa on liikennepoliisit, kaikille muille
annetaan vuorot (vähän kyllä miten sattuu), mutta kävelijät joutuvat
pujottelemaan kaikkien välissä täysin omalla riskillä.

3.Eristys
Miten näihin taloihin ei olla saatu tehtyä mitään lämpö-
eikä äänieristystä? Lämpötila kulkee tasaisesti ulkolämpitilan mukaan (ei siis
tarvita sisä- ja ulkolämpömittaria erikseen) ja aina välillä on pakko
tarkastaa, että ikkunat on tosiaan kiinni, kun nämä yksikerrosikkunat päästävät
kaikki äänet (ja siis myös kylmän) läpi, kuin ikkunaa ei olisi ollenkaan.

Kaikkeen kuitenkin tottuu ja vieläpä nopeasti (tai no tästä sisätilojen kylmyydestä en ole varma, mutta sitä ei tarvitse nyt vähään aikaan murehtia :) Yövartijankin kuorsatessa ikkunan takana, on siis aika mennä itsekkin nukkumaan. Kuvaselitykset ja oikoluku siis vasta huomenna!

Happy Holi!

Aamusta se alkoi. Meillä näyttää tällä hetkellä tältä. Tarinaa myöhemmin...

Ammusvaraston kyhäämistä

Tänään istuin ulkona ja tein läksyjä, kun sain pienen vesisuihkun niskaani. Ensimmäinen reaktio oli ärsytys -vihkonikin kastui - mutta onneksi sain vedettyä kasvoni tekohymyyn: naapurin nuorimieshän se taas oli asialla. Kysyin, että höh, eikös Holi ole vasta huomenna, mutta hän vastasi nauraen, että juhlimisen saa aloittaa jo tänään. Sitten hän jatkoi kertomalla, että huomenna kaikki naapurit kerääntyvät kotikadullemme vesi- ja värisotaan. Meidät kutsuttiin mukaan. Kuulemma emme voi oikein välttyäkään mukaan joutumiselta.

Tämä nuorimies aina myös tiedustelee kaikkea oppimaamme nepaliksi ja tänään kertoi itse olevansa käytettävissä apuopettajana koska vain. Hänellä on omat opinnot loppusuoralla ja kuulemma siksi paljon vapaa-aikaa.

(Illalla Heikki lähti käymään kaupassa ja kehotin häntä ostamaan vesipalloja tai jotakin asiaankuuluvaa meille huomiseksi. No eihän pienissä katukojuissa mitään erikoisuuksia myydä. Täytyy tehdä kuten paikalliset ja täyttää vain pieniä muovipusseja vedellä. Mutta en tiedä, millä veden saisi jotenkin värjättyä.)

Saas nähdä, miten meille kalpeakasvoille huomenna käy Holin tuoksinassa.

Sunnuntaina kävimme mukavalla porukalla mukavassa ravintolassa, jossa sai mm. paijata pupuja...

Ja pelata porukalla jalkapalloa.

Kadulta napattu kuva.

Uusi kielenopettajamme Himal.

Pienet töppöset karanneet portista ulos kadulle.

Nämä tytöt ovat naapureitamme, toinen toiselta ja toinen toiselta puolelta taloamme. (Nimeltään Shuvani ja Mariko, tai jotakin sinne päin.)

Dambar veti yhteisleikkejä. Ihana Dambar!

Onnellinen äiti.

Käykääpä kurkkaamassa hienoja kuvia ja tekstejä myös täältä. Tuon blogin takana olevan perheen kanssa lähdemme viikonloppuna Gokarnan metsiin (Kathmandusta ehkä 20km pohjoiseen) kahdeksi yöksi, hip hei!

Värikästä menoa!

Tuoretta papaijaa (parasta, jota olemme koskaan syöneet!), hedelmäsalaattia & jugurttia, munavoileipiä, suklaamuffineja...

 

Söimme lauantain kunniaksi laiskan aamupalan yläkerran parvekkeellamme. Dambar kävi eilen ostamassa meille muovituolit ja –pöydän ulkokäyttöä varten, vaikka olimme aiemmin jo päättäneet olla ostamatta niitä, kun kuitenkin aiomme vielä muuttaa tästä pois (ja seuraava talomme saattaa hyvin olla kalustettu). Meillähän oli puusepällä tilauksessa jo vaatekaapit, ruoka- ja työpöydät ja tuolit tänne, mutta senkin tilauksen jäädytimme nyt hetkeksi, kun asumisasiamme on nyt näin avoin.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kävellen kiertelemään ja katsomaan muutamia paikkoja. Ylämäen, joka meiltä lähdettäessä on aina ensin kiivettävä, varrella on jo tuttuja puoteja ja ihmisiä, joiden kanssa jäämme usein hetkeksi rupattelemaan (rupattelu on hieman liioittelua, koska lähinnä minä yritän sanoa muutamia lauseita, jotka osaan nepaliksi sanoa). Mintulla on todella hyvä kasvomuisti ja hän aina tunnistaakin kaikki tutut ihmiset. Ylämäen varrella asuu mm. 10-vuotias (mutta aivan Mintun kokoinen) Susma-tyttö, jonka kanssa usein vaihdamme päivän kuulumiset (tai hymyilemme vain).

Kävimme kurkistamassa läheiseen kuntoklubiin, jossa pääsee mm. uimaan ja pelaamaan tennistä. Aiomme jollekin klubille ostaa kausikortit, jotta pääsemme urheilemaan. Viikon päästä kuulemma monessa paikassa avataan uima-altaat.

Kävelimme Kupondolin aluetta ristiin rastiin ja teimme muutamia ostoksia (lauantai tosin on täällä vapaapäivä, joten monet kaupat ovat kiinni). Ylitimme surullisen Bagmati-joen, jota ei oikein joeksi meinaa tunnistaa. Bagmati-joki erottaa Lalitpurin ja Kathmandun toisistaan ja sekä hindut että buddhalaiset pitävät jokea pyhänä. Sen varrella onkin lukuisia suuria ja pieniä temppeleitä (mm. hindujen kuuluisa Pashupatinath-temppeli, joka on hinduille maailman tärkein Shiva-jumalan palvonnalle omistettu temppeli. Pashupatinath kuuluu myös Unescon maailmanperintölistaan). Joessa suoritetaan monenlaisia rituaaleja mm. hautajaisiin ja ruumiiden käsittelyyn liittyen ja joen ylipäätään katsotaan puhdistavan ihmisiä henkisesti. Bagmati on kuitenkin erittäin saastunut ja se on ilmeisesti kovin saastunut jo ennen Kathmandun laaksoa, jonka halki joki siis virtaa. Joki haisee ja näyttää yksinkertaisesti kauhealta. Siellä ui kaiken roskan ja moskan seassa mm. eläintenraatoja. Joen varrella on slummihökkeleitä. Nykyään yhdistys, "Bagmati-joen ystävät", yrittää parantaa joen kuntoa, mutta en kyllä ensimmäisenä haluaisi toimia tuon yhdistyksen puheenjohtajana.

Olemme ohittaneet slummihökkelit monta kertaa aiemminkin, mutta yleensä taksilla, ja vasta tänään lapsemme havahtuivat siihen, että hökkeleissä tosiaan asutaan. ”Asuuko noissa ihmisiä?” ”Miksi ne eivät lähde pois sieltä?” ”Miten nuo majat on rakennettu?” ”Onko niillä rahaa ruokaan?” jne Minttu ja Santtu kyselivät.

Päivän viimeinen etappi oli ratsastuskoulu, jossa lapset pääsivätkin heti ratsastamaan (jaoimme tunnin ratsastuksen kaikkien kolmen kesken). Minäkin olisin halunnut kiivetä selkään, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Ratsastuskoulu vaikutti melko siistiltä ja hevoset suht hyvinvoivilta. Tosin laihoja ne olivat ja monilla oli kaikenlaisia sijaistoimintoja havaittavissa (kuten ”kehräämistä”). Mutta erityisesti ponit olivat suloisia ja pörröisiä.

Minttu, Santtu ja Siiri ovat jonkin verran ottaneet aktiiviseen sanavarastoonsa englanninkielen sanoja ja myös nepaliksi muistavat joitakin sanoja ja sanontoja. Siiri huutaa kaduilla aina ”aatshii”, mikä tarkoittaa ”taksi” (lapset kilpailevat usein siitä, kuka saa napattua meille taksin). Santtu huusi eräänä päivänä minulle, että ”Äiti, sisällä on biralo!”. Biralo tarkoittaa kissaa. Tosin epäilen, että Santtu ajatteli tämän kyseisen kissan nimen olevan Biralo. Minttu osaa normaalit tervehdykset ja kiitokset sanoa sekä nepaliksi että englanniksi ja Siiri varsinkin toistelee niitä perässä omalla tyylillään. Dilua aina ilahduttaa, miten Siirikin ruokailun jälkeen sanoo ”dhanyabaad”, eli kiitos nepaliksi, vaikka Siirin sanomana se on enemmän ”daabaa”. Ymmärretyksi hän tulee silti. Itse yritän aina puhua osaamiani nepalin sanoja, esim. tänään tallilla selitin tähän tyyliin: ”mero chhori knows how to ride, mero chhoraa is a little bit afraid”. Tallipojat eivät juuri ymmärtäneet englantia, joten kun yritin sanoa, että Minttu ja Santtu voisivat vähän ravata, sain itse näyttää esimerkkiä ravaamalla kenttää edes takaisin. Heh.

Kun tulimme takaisin kotiin, oli pihaamme heitetty värikäs vesipallo (joka siis oli puhjennut laatalle ja väri levinnyt siihen). Täällä vietetään ensi keskiviikkona Holia, vähän kuin paikallista vappua. Holia juhlitaan kevään kunniaksi ja juhlimiseen kuuluu olennaisesti sekä vesi että värit. Holi on alunperin hindujen juhla, mutta nykyään sitä juhlivat kaikki. Apulaisemme ovat jo jonkin aikaa puhuneet tulevasta juhlasta, mutta enemmän kauhistunein mielin, koska he eivät aio silloin astua ulos taloistaan. Kaduilla on kuulemma paljon kaikenikäisiä ihmisiä, jotka heittelevät toisiaan värikkäillä vesipalloilla ja muutenkin juhlivat railakkaasti. Myös lehdissä on julkaistu kaikenlaisia Holi-aikatauluja – tulee itselle ihan kaikki Suomen vappu-riennot mieleen. Länsimaiset ovat kuulemma tuona päivänä ”vapaata riistaa”, joten esim. kielikoulussamme moni sanoi, ettei sinä päivänä aio kulkea missään ja toiset sanoivat, että jos jossain liikkuu, kannattaa ottaa ainakin sateenvarjo mukaan. No, me emme Holia pelkää, lapsetkin olivat väripallosta innoissaan ja sanoivat heti, että ”heitetään takaisin samanlaisia palloja naapureiden pihalle!”. Pähkäilimme, kuka naapureistamme oli mahtanut sen heittää, ja kohta eräs hauska nuorimies - joka muuten on sanonut voivansa opettaa Santulle kitaransoittoa, kun olen kuunnellut, kuinka hän on soittanut kitaraa heidän katollaan - tuli tunnustamaan heittäneensä pallon pihallemme. Me vain nauroimme, mutta olisi ehkä pitänyt sanoa, että ”Odotas vain kun se oikea Holi koittaa, täältä kyllä pesee!”.  Heh. (Huolestuneille sukulaisille tiedoksi, että toki aiomme olla varovaisia tuona päivänä.)

Minttu

Santtu

Siiri

Mikä tämä hevosrotu olikaan, jolla näyttää ihan kuin korvat olisivat yhdessä?

Hevonen vai aave?

Ponirivistö!

Bagmati

Tarkkaavaisuus on valttia, ettei yhtäkkiä astu vaikka kuoppaan.

Vielä Bagmati-jokea.

Huopatyöt eivät maksa täällä juuri mitään. Minä halusin possun, Heikki pöllön ja Minttu ruusun (Siiri sai sydämen ja Santtu pallon).