Viikon varrelta

Kulunut viikko on ollut täynnä sekä arkea että juhlaa.

Keskiviikkona pidimme Suomen Kathmandun Suurlähetystöllä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden. Esitimme tilaisuudessa myös joulukuvaelman by Takot - meidän perheestämmehän saa jo lähes kaikki tärkeimmät hahmot kasaan. Siiri-lammas tosin karkasi esityksen aikana Joosefin syliin. Paimen nimittäin oli vieraileva tähti, Ben. Hauskinta oli, että tilaisuuden jälkeen saimme muutamalta vieraalta palautetta, miten mukavaa oli ollut nähdä joulukuvaelma sitten moniin vuosiin!

British Schoolilla on riittänyt joulumenoja: Mintun ja Santun luokat esittivät yhteensä kolme kertaa valmistamansa näytelmät Eddie the Penguin Saves the World (Mintun näytelmä) ja Whoops-a-Daisy Angel (Santun näytelmä). Olin katsomassa esityksiä kahtena päivänä peräkkäin. Oli kyllä hienot esitykset lavasteineen kaikkineen. Esitykset olivat oikein kunnon musikaaleja, lapset lauloivat ja tanssivat ja vaikka mitä, eikä huumoriakaan ollut unohdettu, ja loppuun lapset vielä kajauttivat liudan joululauluja Petteri Punakuonosta hengellisiin joululauluihin. Kyllä tuli joulutunnelma!

Suomen Itsenäisyyspäivän kunniaksi pääsimme Heikin kanssa oikein itsenäisyyspäivän vastaanotolle suurlähettilään kutsumina. Juhlat oli ihan hulppeat, mutta minusta juhlissa olisi voinut olla vähän ohjelmaakin. Maamme-laulu kyllä soitettiin, mutta mitään muuta musiikkia tai puheita ei ollut. Höh. Niin hyvä tilaisuus kuin tuokin olisi kertoa Suomen historiasta ja suomalaisuudesta ja vaikka mistä! Heikki totesikin juhlien olleen perinteiset suomalaiset: ruokaa ja viinaa, mitäs se kummempaa tarvitaan...

Viikon juhlahetkiin on kuulunut myös rakkaiden ystävien yökyläily ja pitkän kaavan mukaan syöty lounas työporukan kesken.

Tällä hetkellä valmistaudummekin sitten taas jo arkisempiin asioihin, sillä Heikki lähtee huomenna aamulla pitkälle työmatkalle Länsi-Nepaliin. Työmatkan pituus tulee olemaan 7-10 päivää. Edelleen on epävarmaa, ajetaanko koko matka autolla (yhteen suuntaan ainakin kaksi päivää) vai päästäänkö lentokoneella toiseen suuntaan. Epävarmuus on kyllä tekijä, johon näissä töissä joutuu kai tottumaan. Minulla tietysti on ensi viikolla kaikki lastenkotien joulujuhlat, jotka ovat ilta-aikaan, joten sumplimista tässä riittää. Minttu ja Santtu valittiin vielä molemmat edustamaan omilta luokiltaan British Schoolin viestijoukkuetta (iskä on todella ylpeä), mikä on hienoa, mutta tuotakin viestijuoksua toivotaan vanhempien tulevan katsomaan. Menen mielelläni tietysti, mutta voisinpa joskus jakautua kahteen, tai vaikka kolmeenkin, osaan...

Pakko vielä päivittää tilanne sähkökatkojen osalta. Nyt sähkökatkot ovat nousseet jo 69 tuntiin viikossa. Päivittäin sähköt on poissa kymmenisen tuntia ja tietysti usein hereilläoloaikaan. Missäs välissä olisi pestävä pyykit, imuroitava, silitettävä, laitettava ruokaa? Apulaisemmehan näitä asioita tietysti minua enemmän joutuvan miettimään, mutta itseäkin harmittaa, kun katsoo, että jos vaikka illalla haluamme leipoa, niin se näyttää onnistuvan seuraavan kerran ensi perjantaina! (No kyllä pieniä sähkörakoja on sitäkin ennen, jos ei pitkään tartte uunia käyttää ja aikatauluttaa leipomisen huolella.)

Juhlissa oli kuulemma 300 vierasta.

Minttu ja aivan itse suunniteltu ja toteutettu Taitänic!

Meidän jääkarhu-tyttö <3

Mintulla siis sininen huivi kaulassa. Mintun näytelmässä oli muuten tosi hyvä ympäristöteema.

Lumihiutaleemme <3

Santun näytelmässä taas enkeli matkasi lumihiutaleiden kanssa Betlehemiin.

Loppulauluja (Minttu oik. ylhäällä).

Siirin hiuksista olen suunnitellut omaa postausta. Dilu nimittäin laittaa Siirin hiukset aina joka päivä niin hienosti ja Siirin pää on täynnä pinnejä ja vaikka mitä koristeita!

Työpaikkalounas :)

Lisää hauskoja kotivideoita :)

Tässä on pätkä lasten koulutiestä Siirin kanssa kuljettuna. Taattua kotivideo kamaa, autosta ja käsivaralta kuvattuna. Linkki TÄSSÄ Tätä tietä siis aamuisin kuljemme kouluihin, mutta yleensä siis pyörillä.

Tänään saimme uudet harjoittelijat iltakyläilemään Mandiran kanssa ja leivoimme joulun ensimmäiset piparit kun illalla oli vähän sähköäkin sopivasti. Siirappia tosin ei vinkeistä huolimatta Kathmandusta tänä vuonna saa ja jouduimme korvaamaan tämän pannukakku-siirapilla.

Deborah (uusi apulaisemme) ja Mandira olivat innolla mukana suomalaisten piparien leipomisessa.

Uudet harjoittelijat Olli ja Sannamari.

 

Jouluvalmisteluja

Meillä on takana mukava viikonloppu. Joulukalentereita on avattu, kynttilöitä sytytetty, joululauluja laulettu ja kuunneltu sekä joulukoristeita laitettu. Ajattelimme olla hyvissä ajoin, kun joulun jälkeen lähdemme nopeasti Thaimaan lämpöön. Vaikka ulkona on päivisin lämmin toi vkl ihanan joulun tunnun kotiin. Oikein hyvää joulun odotusta kaikille!

Linkki meidän valmisteluihin TÄSSÄ Tuota klikkaamalla avautuu uusi ikkuna ja video meidän touhuista. Toimistolle hankittiin viime viikolla uusi videokamera ja olemme sitä vähän työtä varten harjoitelleet käyttämään ja samalla ajattelimme tuoda täältä tunnelmia ja maisemia vähän toisellakin tapaa, kuin pelkästään kuvin.

Työtä

Maanantaina olin kenttämatkalla Dhadingissa. Dhading on lääni Kathmandun laakson vieressä. Matka Dhadingiin on mukava, koska maisema muuttuu heti Ktm:n laaksosta poistuttaessa, mutta Dhading on kuitenkin niin lähellä, että sinne voi hyvin tehdä yhden päivän työmatkan.

Minun työnkuvani on kyllä niin mukava, kun siihen liittyy sekä matkustamista ja kohteissamme vierailua että rauhallista kirjoittamistyötä toimistolla. Toki työhön liittyy paljon myös suunnittelua, viesteihin vastaamista, rahankäytön valvomista, ohjelmien järjestämistä, tilastojen seuraamista, palavereita, koulutuksia, työstämme kertomista...

Kenttämatkat ovat antoisia, vaikka matkustaminen onkin usein aika raskasta. Ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan oleminen on kuitenkin todella mukavaa, sillä ihmiset täällä ovat avoimia ja innostuneita ja aina valmiita puhumaan ja kertomaan elämästään.

Dhadingissa tapasin kivenhakkaajakylän nuoria. Lähetysseura tukee kummien kautta näitä nuoria, jotta he saisivat kunnon koulutuksen ja ammatin, eikä heidän tarvitsisi palata raskaaseen ja vaaralliseen kvienhakkuutyöhön. Nuoret hakkaavat kiviä opiskelun ohella auttaakseen perhettään. Nämä nuoret ovat todella ihania, kohteliaita ja ystävällisiä. Heitä tavatessa tulee aina olo, että näissä nuorissa on Nepalin tulevaisuus!

Maanantaina tapasin nuorista kuusi. Olin päättänyt askarrella heidän kanssaan. Askartelu olikin todella hauskaa ja nuoret tekivät työnsä ilolla ja hartaudella. Moni kysyi, saako leikata ja liimata lisää, kun varsinainen työ oli jo valmis. Nepalin lapsilla ja nuorilla ei ole useinkaan aikaa eikä mahdollisuuksia luovaan työhön. Nepalin koulu on hyvin kurinalainen, eikä luovuuteen kannusteta. Materiaaliakaan ei ole. Kotona taas lapset ja nuoret yleensä tekevät töitä – ja läksyjä. Siksi mahdollisuus askarteluun, luovaan taiteeseen tms, on ainutlaatuista. Meillä oli todella hauska hetki kun istuimme auringossa, askartelimme ja samalla juttelimme niitä näitä (nepalin ja englannin sekoituksella). Hauskaa oli sekin, että mukanamme olleet vammaisjärjestömme johtaja ja autokuskimme halusivat hekin tehdä omat askartelunsa. Ihmiset ovat täällä aina innokkaina mukana kaikessa, oli kyse draamasta, taiteesta, laulamisesta, mistä vaan. Se on tosi hauskaa ja innostaa aina itseäkin keksimään uutta.

Dhadingissa vierailimme myös Lähetysseuran tukemassa sokeiden asuntolassa. Asuntolassa asuu parikymmentä sokeaa lasta, joista suurin osa käy lähikoulua. Ne, jotka eivät vielä osaa pistekirjoitusta, opiskelevat sitä asuntolassa. Nämä sokeat lapset ovat todella ihania hekin. Pienimmät tulevat aina syliin, eivätkä siitä pois lähtisikään. He joutuvat opiskelemaan paljon, eikä leikille ole täälläkään juuri aikaa. Se on sääli. Nytkin tarkistin, onko leluilla ja muilla virikkeillä, joita olemme asuntolalle vieneet, leikitty. Kovin uuden näköisiä olivat. Tiukkasanaisesti sanoin tästä koulun vastaavalle henkilölle. Hän vastasi, että kyllä lapset saavat leikkiä leluilla, mutta kun aikaa ei oikein ole. Kaikkiin tällaisiin asioihin yritämme kuitenkin työssämme aina puuttua ja huomata nämä, ja opastaa ja neuvoa ihmisiä uudenlaisiin tapoihin. Vammaistyö sinänsä kuuluu minulle ainoastaan kummitoiminnan kautta, mutta tietenkin joka ikisellä vierailulla pyrimme tekemään työtä niin kokonaisvaltaisesti kuin mahdollista. Joskus olosuhteita on silti kovin vaikea osata arvioida, koska, no, kliseisesti sanottuna kaikki vaan on niin erilaista kuin Suomessa.

Viikon päästä pidämme joulujuhlan jokaisessa tukemassamme lastenkodissa. Mandiran ja vapaaehtoisten kanssa olemme suunnitelleet kaikenlaista hauskaa ohjelmaa. Lastenkotien lapset odottavat joulujuhlia kovasti.
 

***
 

Loppuun perheemme uutisia:

- Ihana, rakas, huippu, mahtava, viisas ystävämme Hansu tulee luoksemme tammikuussa kahdeksi viikoksi! Olemme kaikki niin onnellisia!

- Riisipeltolenkkiä muisteleville: riisipeltolenkki on tällä hetkellä väriltään ruskea. Sadekauden vihreys alkaa olla poissa ja maisema on kauttaaltaan ruskea, toki lehtipuut ovat yhä vihreitä. Polku on pölyinen. Viimeksi lenkkiä kiertäessämme, ihmiset tekivät peltotöitä: vilja oli korjattu talteen, ja ihmiset sitoivat heinää nipuiksi, jotka heitettiin kuorma-auton lavalle. Vastaamme tuli vuohia ja säikkyjä lampaita. Siiri käveli pientä tienpätkää lukuunottamatta koko lenkin itse. Hän talutti innoissaan Chocoa.

- British Schoolilla alkaa joulunjuhlinta, ja tiedossa on monenlaista tapahtumaa: näytelmiä, laulutilaisuuksia, joulubasaari jne. Minttu ja Santtukin osallistuvat näytelmään, Santtu tanssivana lumihiutaleena ja Minttu jääkarhuna, jolla on jo muutama oma repliikkikin. Minttu on näyttelemisestä tosi innoissaan! Mintulla muuten on nyt kotityönä oman Titanic-laivan rakentaminen kierrätysmateriaaleja käyttäen. He ovat nimittäin puhuneet koulussa Titanicista. Wohoo, mikä tehtävä! Tässähän saa koko perhe kääriä hihat ja ryhtyä laivanrakennuspuuhiin. Sekin oli muuten hassua, kun puhuin Mintulle Titanicista: "Ai mikä?", Minttu kysyi. Niin, pöhkö äiti. Sehän on Taitänic, ei Minttu ollut kuullut nimeä suomalaisittain.
- British Schoolilla oli alkuviikosta lyhyet tapaamiset vanhemmille. Mintun opettaja, kuuluisa Mr. Porter, luonnehti Minttua auringonpaisteekseen, joka saa muutkin luokassa olijat hyvälle tuulelle. Santtu taas puolestaan on ollut allapäin tärkeimmän ystävänsä lähdettyä Suomeen, ja Santtu on kokenut turvattomuutta koulussa ja itkeskellytkin. Muistakaa pientä Santtua.

- Sähkökatkot ovat entisestään pidentyneet, nyt 56 tuntiin viikossa. Iltaisin ja aamuisin, jolloin sähköä eniten tarvitsisi, ovat sähköt pääsääntöisesti aina poissa. Nyt tämä alkaa jo vähän harmittaa, sillä esimerkiksi leipominen alkaa olla aika haastavaa, tai no, mahdotonta.

- Olemme saaneet jo joulukortteja Suomesta. Kiitos! Teemme niistä seinälle kollaasin. Lapset jo kilpailevat, kuka saa aina kiinnittää seuraavan kortin. Kortit todella lämmittävät mieltä! Niin ja suuri kiitos myös jo saapuneista joulupaketeista <3

- Itsenäisyyspäivän kunniaksi saimme Heikin kanssa kutsun "Linnan juhliin". Jee!

Sokea poika & huilu

Askartelu on totista puuhaa...

Täytyy huomauttaa, että tytöt eivät tarkoituksella puutu tästä kuvasta. :) He saapuivat paikalle vasta myöhemmin.

Kenttämatkoilla - jos muutenkin - syömme aina daalbahtia lisukkeineen.Olin ehtinyt vihanneksia jo syödä, ennenkuin muistin napata kuvan.

 

Unia

Aion kertoa unistani. Kyllä, onhan se vähän hassua, joten jos juuri nyt ei ole aikaa turhanpäiväisten juttujen lukemiselle, skrollaa suoraan tämän postauksen loppuun kurkkaamaan kuitenkin pari kuvaa tältä viikolta. Kuvat eivät ole unistani. Oho, tuli tekninen ongelma. Alta ei löydykään kuvia. Unet ovat kuitenkin tässä.

Uni 1: Olen Riihimäen seurakunnan jossakin tilaisuudessa, jossa on paljon ihmisiä. Olen siellä kaksin siskoni kanssa, eikä tilaisuus liity meihin mitenkään. Yhtäkkiä yleisö alkaa kohista ja kierrättää keskuudessaan jotakin paperilappua. Saan lapun käsiini. Se on Päivi Räsäsen (!?) kirjoittama mielipidekirjoitus siitä, että Takon perheen ei kuuluisi tehdä työtä Lähetysseuran palveluksessa. Väite perustuu sille, että minä olen myöntänyt olevani arka, eikä Lähetysseuran työntekijät saa olla arkoja. "Kaiken huipuksi", lukee Räsäsen tekstissä, "Työntekijän omat pelot estävät paikallisten kumppaneidemme omaa kasvua ja kehitystä, mikä nimenomaan on Lähetysseuran päämäärä. Anni Takko ei voi olla oikea henkilö suorittamaan annettua tehtävää." No, mitä minä teen? Nousen seisomaan, yleisö kohisee, vaadin puheenvuoroa. Kaikki hiljenevät. Itseäni uneni katsojanakin alkaa jännittää: mitä nyt tapahtuu? Pidän hyvin asiallisen, hyvin perustellun, hyvin tiukkasanaisen puheen siitä, että Päivi Räsänen on väärässä. Kerron ja perustelen sanomani hyvin argumentein, miksi olen oikea henkilö tähän työhön. Yleisö kuuntelee mykistyneenä, siskoni seuraa puhettani ihaillen. Lopuksi saan osakseni raikuvat aplodit, ja Päivi Räsäselle buuataan.

Uni 2: Emme ole tajunneet, että meidän täytyy palata Suomeen. Lentolipuissa lukee päivämäärä 11.12.2012. Tulemme Suomeen kertomatta siitä kenellekään, sillä olemme itsekin aivan puulla päähän lyötyjä, että olemme yhtäkkiä tulossa sinne. Saavumme Suomeen. On rauhallinen joulukuun ilta. Hämärää, vähän lunta. Menemme Tervakoskelle Katrin perheen luo. Heidän sininen talonsa saa koko maiseman ja tunnelman siniseksi. Soitamme ovikelloa. Minua jännittää; mitä he mahtavat ajatella, kun yhtäkkiä oven takana seisookin koko meidän perheemme kimpsuinemme ja kampsuinemme, mitään ilmoittamatta? Valitettavasti uni loppui tähän toisaalta jännittävään, toisaalta niin levolliseen siniseen tunnelmaan.

Uni 3: Hansu ja Sanna ovat täällä. He ovat kovin innostuneita näkemään ja kuulemaan kaiken. Kävelemme kaupungilla, tosin Kathmandu ei näytä yhtään Kathmandulta, vaan joltakin eurooppalaiselta kaupungilta. Heikki puhuu koko ajan ja selittää Hansulle ja Sannalle kaupungin arkkitehtuurista: "Nämä katulamput on suunnitellut eräs antiikin aikaan elänyt kuuluisa suunnittelija. Tiedättehän, Troija, tai jotakin sinne päin." Hansu ja Sanna huokailevat ihastuksesta. Minä kuljen joukon perässä lasten kanssa ja olen harmissani, että vain Heikki puhuu, eikä anna minulle puheenvuoroa. Minäkin haluan kertoa kaikesta! Päätämme ostaa jotakin syötävää ja mennä mummoni ja vaarini luokse syömään. Sanna ostaa manteleita, Hansu leivonnaisia ja minä haluaisin ostaa suklaata, mutta Heikki vaatii ostamaan "jotakin nepalilaista, ei nyt ainakaan mitään suomalaista suklaata!". Harmistun. Sitten meillä onkin yhtäkkiä jo kiire, koska Hansun ja Sannan lentokone lähtee.

Painajainen: Näin elämäni kauheimman painajaisen, jossa toteutuivat varmaan kaikki pelkäämäni ja aivan hirveimmät asiat. Painajaisen koko tunnelma oli ahdistava ja kiero - aivan painajaismainen. En ole koskaan aikuisiällä nähnyt yhtä kauheaa unta (paitsi ehkä malarialääkkeiden vaikutuksesta vuosia sitten). Pakotin itseni heräämään - tiedättehän, joskus unen näkemistä voi hallita - ja herättyäni aloin itkeä. Mietin, kirjoittaisinko painajaiseni ylös ja myisin käsikirjoituksen hyvään hintaan kauhuelokuvien tekijöille.

Hihi, mitä näistä pitäisi päätellä - ehkä ei mitään, mutta nuo unet ovat olleet hyvin todentuntuisia ja siksi olen miettinyt niitä vielä näin jälkeenpäinkin. Olemme myös viime viikkoina nukkuneet tavallista enemmän, mikä lienee syy unien näkemiselle.

Viikonloppu tähän asti on kuitenkin ollut antoisa. Jos ei lasketa Santun ystävän sytyttämää lähtökynttilää British Schoolin assemblyssa, niin plussan puolella ollaan: päivällistreffejä, jalkapalloa, lasten kanssa rauhallista olemista ja niin, mikä parasta, treffit Heikin kanssa!

Aamupalakeskustelu

Sunnuntaiaamuna kävimme tämän tyylisen keskustelun:
Minttu: Äiti, siis kuinka vanha Lotta oli kun mä synnyin? (Lotta on lastemme serkuista vanhin, toim. huom.)
Äiti: Lotta oli 6, just niinkuin sä nyt.
Minttu: Ja nyt Lotta on 12. Eli kun mä oon 12, on Lotta jo... 22! Niinkuin sä, äiti, samanikäinen!
Äiti: No mä oon vielä 10 vuotta siihen lisää. Laskes Lotan ikä uudestaan.
Minttu: Siis 18.
Äiti: No sehän on hauskaa, Lotta voi sitten varmasti viedä sua autolla kaupungille. Pääset Lotan kyytiin!
Siiri: Mä haluun Villiinan kyytiin!
Santtu: Ja mä Juliuksen!
Minttu: Mut mun kyytiin pääseekin sitten Veeti, Veikka, Ilari ja Alpo. Ja Santtu ja Siiri.
Santtu: Vaikka Veeti ja Ilari on mua vanhempia niin mä kasvan kyllä nopeammin kuin ne.
Siiri: Alpo mun kyytiin!
Minttu: Santtu, sä kyllä aina pysyt niitä vuoden nuorempana.
Santtu: Mutta Veikka voi tulla mun kyytiin. Mä otan Veikan.
Siiri: Mä ratsastan hepalla.
Äiti: Kenen kanssa aiot lähteä ratsastamaan?
Siiri: Jounin!

Onnea on... Rakkaat ja maailman parhaat serkut.

Onnetonta on... Jääminen, kun muut lähtevät. Tällä viikolla suomalaisperhe, jonka poika on Santun kanssa samalla luokalla, lähtee takaisin Suomeen. Tänään olimme hakemassa heiltä kotiimme joitakin tavaroita, joita he eivät ota mukaansa. Mietin monta kertaa, että kuluneen vuoden aikana en ollut ensimmäistä kertaa tyhjässä kodissa käymässä. Kodissa, jossa tavaroita lajitellaan ja pakataan matkaa varten, taas uuteen siirtymistä varten. Vaikka tämä asia on itsestäänselvyys, tänään se tuntui niin konkreettiselta: mieluummin pitäisin nämä ihmiset täällä, kuin ottaisin heidän tavaransa. Kaiken huipuksi pakkaamisen lomassa sain yhdeltä uudelta ystävältäni, ruotsalaisäidiltä, viestin kännykkään: "Lähdemmekin yllättäen takaisin Ruotsiin, jo ennen joulua."

Mielenkiintoista on... Ihmisten erilaiset elämäntavat. Tämä tuli taas mieleeni sunnuntaina, jolloin tapasimme erästä brittiperhettä. He ovat ehtineet asua vaikka kuinka monessa maassa ja heidän 5- ja 9-vuotiaat lapsensakin ovat asuneet UK:n lisäksi jo Myanmarissa, Salomonsaarilla ja Nepalissa.

Näiden ajatusten jälkimainingeissa ja omia elämänvalintoja taas kerran pohdittuani näin unta Simbasta. Unessa Simba oli kovin vanhentunut ja hänen aistinsa olivat heikentyneet. Selitin unessa Mintulle, että "Simba on vain jo niin vanha". (Onneksi heti seuraavana päivänä, eli tänään, sain kuulla, että oikeasti Simba voi hyvin ja pirteästi. Tämä uutinen muutti ratkaisevasti unen takia masentavasti alkaneen päiväni suunnan.)

Tiharia ja arkea

Heikki latasi sekalaisen joukon kuvia tänne ja siirtyi sen jälkeen pelaamaan NHL-playstation-peliä Mikon kanssa pyytäen minua kirjoittamaan jonkin tekstin tähän kuvien ympärille. Todella; Mikko ei valitettavasti ole täällä, mutta pelaaminen hänen kanssaan yhtä aikaa onnistuu silti. Välillä Riihimäki-Kathmandu liikkuvat siis kiekkoilijat aivan ongelmitta.

 

Usein tosiaan kirjoittamista enemmän aikaa vie kuvien tänne lataaminen. Tässä on kuvia menneeltä viikolta, joka on ollut meille osittain lomaviikko tiharin takia. Tihar oli kyllä todella kaunis ja mielenkiintoinen juhla seurata! Lasten kanssa mietimme, että tihar on sekoitus meidän joulua, uutta vuotta, pääsiäistä ja vappua - kaikista näistä saattoi löytää tapoja ja elementtejä nepaleiden tiharista. Eniten olimme yllättyneitä Kathmandun väriloistosta: joka puolella oli värikkäitä valoja, kynttilöitä ja värikkäitä kuvioita. Oli todella upean näköistä! Lisäksi ammuttiin ilotulituksia. Monet talot ja rakennukset olivat niin täynnä värivaloja, että suomalaisen mielestä jouluvaloina "tuo menisi jo yli". Santun näkemyksen mukaan talot oli aivan kuorrutettu valoilla.

 

Tihar-päivien illat vietimme katollamme värivalojen loistoa ja ilotulituksia ihmetellen. "Kerrankin Kathmandu myös näyttää suurkaupungilta", totesi Heikki. Minttu puolestaan olisi voinut seurata ilotulituksia koko yön. Ilotulitteiden ampuminen on kuulemma kiellettyä täällä ja ehkä siitäkin syystä raketteja näkyi vain aina harvakseltaan siellä ja täällä. On se hyvä kun Suomessa tämäkin homma on säännösteltyä ja raketteja ammutaan täsmällisesti tiettyyn kellonaikaan yhtenä päivänä vuodessa - hih!

 

Tiharin aikaan minä nautin siitä, että sähkönjakelua ei juhlan vuoksi keskeytetty, vaan parin päivän ajan sähköt olivat päällä koko ajan. Mitä juhlaa! Sai laittaa pesukoneen päälle mihin aikaan tahansa, ei tarvinnut kantaa kahvinkeitintä olohuoneeseen (jonne meille tulee inverter-sähkö, mikä siis tarkoittaa sähköä, joka meillä on saatavilla sähkökatkojenkin aikana), sai pitää lämmitintä päällä ja mikä parasta; pidin valoja talossa ihan vain siitä ihanasta syystä, että oli niin suloisen kotoista olla valoisissa huoneissa iltojen pimennyttyä. Inverterin avulla saamme tosiaan jonkinlaisen valon useaan huoneeseen sähkökatkojenkin aikana, mutta inverter-valo on melko heikko, eikä esimerkiksi eteiseemme tai portaikkoon tule ollenkaan valoa.

 

Toisaalta on aika hauskaa, miten tottuneita olemme sähkönjakelun säännöstelyyn. Melkein mitä tahansa toimenpidettä ennen - ruuanlaittoa, leipomista, television katselua - lapset tarkistavat, että batti chha ki batti chhaina? (Onko sähköt vai ei?) Ja sen mukaan sitten eletään.

 

Kylmän ajan koittaessa en meinaa tottua siihen, että kädet täytyy aina pestä niin hyisellä vedellä. Aurinkopaneelimmehan lämmittävät vettä, ja aurinkoisten päivien ansiosta lämmintä vettä on riittänyt, mutta lämpimän veden saamiseksi vettä on valutettava pitkään. Tähän ei tietenkään ole varaa, eikä käsien pesun yhteydessä aikaakaan. Käsiä täytyy pestä koko ajan. Ja tähän vuodenaikaan se tapahtuu jääkylmällä vedellä.

 

 

Retki Nagarjunin kansallispuistoon. Seikkaperäisen kuvauksen retkestämme löytää täältä :)

Kathmandun laakso, jota emme näin korkealta (2000m) olleet ennen nähneetkään.

Minigolf oli kivaa. Siirikin jaksoi kiertää koko radan, kun sai välillä vieritellä palloja käsin.

 

Kukuur tihar, koirien päivä. Tämä on vähän huono kuva, mutta tuona päivänä koirat saivat kukkaseppeleitä kaulaansa ja tikoja otsaansa.

Laxmi puja -päivänä, joka siis kuuluu myös tihariin, palvotaan vaurauden jumalaa laxmia. Laxmia varten tehdään koristeelliset reitit tieltä taloon sisälle (ja mielellään vielä esim kassakaappiin tms saakka) jotta laxmi löytää tulevana vuonna tiensä taloon sisälle vaurautta tuomaan. Illalla nämä polut sytytettiin vielä täyteen kynttilöitä.

Bhai tika -päivänä musiikkia ja tanssia kuului joka puolelta. Bhai tikana suvut kokoontuvat yhteen siten, että siskot saavat tavata veljiään ja antaa näille tikoja. Veljet puolestaan lahjoittavat siskoilleen vaatteita ja rahaa. Tämä on (perinteen mukaan ainakin) ainoa päivä vuodesta, jolloin naimisissa olevat naiset voivat matkustaa sukunsa luokse. Nappasin kuvan katoltamme käsin naapuriemme pihalta, jossa he soittivat ja tanssivat (mutta en oikein kehdannut kuvata).

You tubesta löytää tihariin liittyviä lauluja esimerkiksi hakusanoilla nepal tihar songs. Deusi bhailo-laulut ovat ainakin tiharin aikaan suosittuja ja niitä kuului täällä joka puolella.

Pääsiäinen meille tuli mieleen lapsiryhmistä, jotka kiersivät ovelta ovelle laulaen lauluja. Vappu taas riehakkaasta menosta päiväsaikaan: liikkeellä oli soittokuntia kovaäänisineen ja jopa vappupalloja (jotka esittivät, no eivät nyt mitään muumipeikkoja tai perhosia, vaan kanoja!).

Nepalin mansikka-aika on alkanut!

Menossa isosiskon retuutus. Tämä oli siis hauska juttu, huomautettakoon.

Aivan sattumalta tutkin Chocon rokotuskorttia 14.11. ja huomasin, että koiraherrallahan on synttärit juuri tänään! Juhlistimme päivää paketoimalla puruluita Chocon ja Hatin revittäviksi.

Santtu on kitaransoitosta tosi innoissaan ja jaksaisi soittaa kuinka pitkään vaan. Sara ihmettelee, miten Santtu voi niin hyvin muistaa kaiken oppimansa.

Minttu Sachin 7-vuotissynttäreillä.

Jos Santtu tykkää kitarasta, niin Siiri tykkää hepoista. Tämä tyttö on syntynyt hevosen selkään (ei haittaa äitiä).

Kyllä Minttukin.

Mansikka-aika tosiaan. Täällä vaan mansikat on pestävä huolellisesti ja moneen kertaan. Siiri näyttää mallia.

Iltalenkille lähdössä (samalla autonpalautukselle).

Tähän vuodenaikaan pimeys tulee kello 18. Pimeys tulee todella äkkiä. En tiedä, mihin aikaan aamulla aurinko nousee, mutta ainakin kuuden, puoli seitsemän aikaan aurinko jo paistaa kirkkaasti. Kuva on muuten toimistomme pihalta ja kuvassa porttivahti Shanta. Shanta on tosi mukava mies! Hän asuu vaimonsa ja poikansa kanssa Felmin toimiston piharakennuksessa.

Hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

Hyvää isänpäivää!

Jo eilen illalla Santtu sanoi, että "isä mua jännittää aamu", sanoin, että niin minuakin :) Oli ihana aamu, kun kaikki kolme kaverusta herättyään, pukivat ripeästi päälle ja lähtivät kiireesti äidin kanssa alakertaan tekemään valmisteluja. Itse suljin vielä silmäni ja nukahdin. Tunnin päästä oli kiva herätä uudelleen, kun kolme kaverusta ryntäävät takaisin makuuhuoneeseen innosta hihkuen. Meidän perheessä kaikki tietävät, että minä pidän lahjoista ja niitä olikin tehty sitten oikein urakalla. Ja vaikka lahjoista tosiaan pidänkin mukavaa on myös katsella kun nämä kolme ihanaa kaverusta niitä minulle avaavat. Sain vaikka mitä ihanaa ja alhaalla odotti kuuma kahvi, leivät ja kakku.

On ihanaa olla isä. Toivoisin olevani rauhallinen, kärsivällinen, turvallinen ja rakastava isä. Tätä en varmasti aina ole, mutta haluan olla. Toivoisin lasteni pystyvän tulemaan luokseni myös vaikeina aikoina, silloin kun he ovat tehneet jotain väärin tai kun heillä on paha mieli. Toivon pystyväni tukemaan ja kantamaan heitä läpi kylmän ja julman maailman. Toivoisin siis olevani edes pieni osa sitä, mitä Taivan Isä on meille kaikille!

Ollaan ylpeitä isejä ja siitä mitä meillä on, halataan lapsiamme (ja tietenkin myös äitejä), hyvää isänpäivää kaikille!