Rakkausrunoja

Kävin tänään pankissa. En pidä Nepalin pankeista. Ne ovat ruuhkaisia ja tehottomia ja jonotuskulttuuri on ärsyttävää. Periaatteessa asiakkailla on vuoronumerot, mutta niitä ei noudateta kunnolla ja aina joku tunkee samaan aikaan luukulle kun itse yrittää kiltisti omalla vuorollaan saada asioitaan hoidetuksi.

Käteiskorttini odotti kuitenkin noutamistaan niin pitkään, että se jo tuhottiin ja jouduin tilaamaan uuden. Tänä aamuna päätin tarttua härkää sarvista ja pyöräillä pankkiin hakemaan uuden korttini.

Pyöräilin tänään kauemmas kuin useimpina arkipäivinä, pois mukavuusalueeltani (siis pyöräilyn suhteen). En pidä pyöräilystä Kathmandussa. En pidä Kathmandun liikenteestä, sanalla sanoen, inhoan sitä. Minä, hiirulaispyöräilijä, olen ajanut jo muutaman kolarin skootterin kanssa, se kertonee jotakin.

Valitsin pienet tiet, sillä välttelen suuria risteyksiä, joita en oikein edelleenkään uskalla ylittää asiaankuuluvalla reippaudella. (Heikki sanoo, että juuri nopeuden puute on syy siihen, miksi en oikein pärjää täkäläisessä liikenteessä.) Vastaani alkoi tulla koko ajan enenevässä määrin juhlapukeisia ihmisiä. Hiljensin jatkuvasti vauhtiani, ja kohta minun oli pakko alkaa taluttaa pyörääni - huomasin olevani täydessä ihmistungoksessa. Mietin hetken, mistähän tässä mahtaa olla kyse, ennenkuin muistin: sateenjumala! Voi että, miten harmitti. Miten en ollut muistanut. Sateenjumala, josta täälläkin olen maininnut (korkea puinen pyörillä liikkuva hökötys), on saapunut pari päivää sitten Lalitpuriin, Jawalakheliin. Tänään oli hyvin erityinen päivä, sillä oikein maan presidentti saapuu paikalle ja menee istumaan sinne pieneen huoneeseen, josta taisin mainita, ja saa päälleen timantein koristellun viitan. Ohoo! Siinä sitten jumitin ihmismassassa enkä voinut oikein muuta tehdä kuin tarkkailla ihmisiä. Kaikki tekivät kunnioittavia merkkejä ja suorittivat rituaaleja sateenjumalaa kohti. Muistin lukeneeni lehdestä, miten joskus hökötys on kaatunut ihmisten päälle tai ihmisiä on tallautunut sen alle kun jumalaa siirretään paikasta toiseen, enkä halunnut viipyä paikalla kovin kauaa. Yritin edetä toivomaani suuntaan.

Pääsin pankille. Joka oli kiinni. "Etkö huomaa tätä juhlaa?" vartija sanoi ihmetellen. Minun oli käännyttävä takaisin. Valitsin isot tiet.

Lähetysseura pyysi meistä työntekijöistään kuvia, sekä kasvokuvia että kuvia työnteossa. Jostakin kumman mielijohteesta aion laittaa itsestäni pari kuvaa tännekin. Ehkä sen kunniaksi, että huomenna vanhenen taas vuodella ja pysähdyin tänään miettimään, millaista elämäni on nyt, 33-vuotiaana.

Haastattelen liikuntavammaista Sabinaa. Hän opiskelee kummituellamme yliopistossa Kathmandussa. Kuva: Mandira Awale.

(c) M.A.

(c) Mia Westerling.

Minulle on annettu maailman parhaat lapset. He ovat jokainen omia, mahtavia persooniaan. Välillä niin uuvuttavia, mutta aina maailman parhaita. Olen saanut rinnalleni maailman parhaan aviomiehen. Kohta olemme olleet naimisissa 10 vuotta! Toivomme, että se on kuitenkin vasta alku. Minulla on maailman parhaat sisarukset, joiden kanssa olemme yhteydessä lähes joka päivä. Niinkuin he itse sanovat, he ovat meidän "kotimaan tukijoukot" - asia, joka on minulle äärettömän tärkeä. Minulla on myös maailman parhaat ystävät ja lapsillamme maailman parhaat serkut. Saan tehdä työtä, josta tykkään. Vaikka se on haastavaa ja toisinaan kovin raskasta, on se myös palkitsevaa ja kannustavaa.

Niin että jos jotakin nyt juuri pitäisi muuttaa... Voisivat Nepalin pankit olla vähän asiakasystävällisempiä. Itse voisin pärjätä vähän paremmin täällä liikenteessä.

Santtu tänään synttärisankarina brittikoulun lavalla. <3

Sain jouluna lahjaksi Arto Juurakon kirjan "Rakkahan kans - lemmenhippuja pohojalaasittain". Aluksi en oikein älynnyt runoja, enkä paljoa kirjaa lukenutkaan, mutta tällä viikolla avasin kirjan uudelleen ja nyt olen aivan ihastunut Juurakon runoihin. Niin elämänmakuisia, mutta hulvattoman hauskoja. En osaa valita, minkä runon kirjoittaisin tänne. Mutta vaikka tämän:

Kesken perunankuarinnan

Sevverran erootan tuvan puolelle,
notta jotaki olohuanehesta
huikkaat, mutta liäsituulettimen 
hurinalta en saa selevää.

Hetken päästä
kuuluu sun äänes taas,
ny tarkistan,
mitä sullon asiaa.

Sanoot vaan, nottei
se mitää, vaikken kuullukkaa,
pääasia,
notta oon lähettyvillä,
voimma välillä
huurella toisillemma.

Äh, vielä toinen:

Tulinen suhures

Alakuaikoona
toin akalle joskus
pyytämättä kukkia.
Nyt en aina
muista, vaikkolis
pyyrettyki.

Silloon ennen
jaksoon toisinansa
yllättääkki armahani:
vein sen kahaville
naapuripitäjähän asti.

Eileen sentäs haastoon
akan pihalle syämähän:
mulloli rillis
kaikellaasta kurmeeta kypsymäs.
Sitte ne paloo.

Santtu viisi!

Yhä riittää juhlaa. Viikonloppukin meni Mintun flamenco-bileissä ja ystäviä tavatessa, niistä kuvia myöhemmin. Nyt Santtu! Ihana hymypoikamme mietti tiistaina moneen kertaan, miten se oli hänen viimeinen päivänsä nelivuotiaana koskaan. Onhan se aika rajua!

Santtu peiton alla, tytöt lahjoja tuomassa...

Synttäripäivän aamuna "herätimme" sankarin, joka kyllä oli herännyt porukan ensimmäisenä, mutta kiltisti pysytteli sängyssä. Trampoliinin ja nepalilaisen nukkekodin lisäksi ostimme lapsillemme muutaman ihan omankin lahjan. Ja mikä hellyyttävää: he haluavat myös itse ostaa omilla rahoillaan toisilleen lahjoja. Myös synttärikorttien askartelu on aina suuri tapahtuma. Minttu ja Siiri piirsivät Santun korttiin asioita, joista Santtu tykkää: jalkapalloja, jääkiekkoja, sählymailoja, gorilloja, tiikereitä, käärmeitä, meduusoja, kilpikonnia, mustekaloja, Afrikan maiden lippuja, Afrikan kartta, kaloja, torakoita, laskuvarjoja, hämähäkkejä... Niin santtumainen lista!

Santtu sai lahjaksi oman kaktuksen, ison aidolta näyttävän kilpikonnan ja Kung Fu Panda -dvd:n. Hän oli hyvin tyytyväinen lahjoihinsa. Aamupalan jälkeen lähdettiin poikkeuksellisesti autolla kouluun, sillä Santtu vei sinne tarjottavaksi Dilun leipoman suklaapiirakan. Kirjoitin siihen päälle sokerikuorrutteella "Santtu 5", mutta sokeri levisi suklaaseen. Santtu totesi ihanasti: "Ei haittaa, äiti! Nyt se näyttää ihan hienolta haamulta!" Koulussa Santulle laulettiin ja Santtu sai puhaltaa kynttilät piirakan päältä. Lisäksi Santtu jakoi kaikille hienot tikkarit. Tosin tikkarien jakamisessa kävi niin, etten ollut huomannut laskea luokassa auttavia didejä mukaan, ja kun kaikki opettajia myöden olivat ottaneet omansa, jäi Santtu ilman. Onneksi se ei ollut Santtu haitannut (Santtu ei ole niin sokerin perään kuin me muut perheenjäsenet) mutta minua vähän suretti Santun puolesta, kun kuulin tästä. Jotenkin tämä on hyvin tyypillistä täällä; maassa, jossa kuitenkin kaikki ylimääräinen on luksusta, ja kaikki otetaan, mitä saadaan, käy hyvin usein näin.

"Haamukakku" :)

(Focuksen virkistäytymispäivänä Mandira jäi vahingossa ilman karkkia. Kyllä hän oli pettynyt ja sitten iloinen, kun kaivoin repustani siellä varalla olleen Menthos-patukan hänelle! En uskoisi, että Suomessa koulun opettajat tai muutenkin aikuiset ihmiset pitäisivät niin tärkeänä sitä, että itse saavat tikkarin tai pari paperipäällysteistä hedelmäkarkkia! Mutta olenkin yltäkylläisyyteen tottunut. Siihen, että jos en jotain saa, voin aina itse ostaa.)

Santun juhlat jatkuivat sitten heti koulun jälkeen. Kotiimme tuli suoraan koulusta kolme Santun parasta kaveria: Thom (britti), Julius (saksalainen) ja Phurba (kotoisin Tiibetistä, mutta asunut kai koko elämänsä ajan Nepalissa). Pojat tulivat didiensä kanssa meille. Phurba oli juuri kaksi viikkoa poissa koulusta, ja murehdimme, ettei hän pääse osallistumaan Santun synttäreille, mutta hänpä tuli takaisin kouluun juuri synttäreitä edeltävänä päivänä! Phurban perheestä emme kuitenkaan ole oikein saaneet selvää. Pitkään luulin heidän kuljettajaansa Phurban isäksi. Minusta hän kerran sanoi minulle selvästi olevansa Phurban isä. Heikki sitten nauroi, että kuljettaja hän vain on. Phurballa on myös sisko ja serkku samassa koulussa, mutta minäpä tutustuin myös erääseen toiseen tyttöön, joka kertoi olevansa Phurban sisko. Heikin mielestä hän on vain "työtätekevä sisko". (Niinkuin meidänkin Dilumme on nepaliksi työtätekevä siskomme!) Nepalilaiset puhuvat helposti hyvistä ystävistään siskoinaan ja veljinään, eivätkä oikein ymmärrä kysymystä, puhutaanko nyt oikeista sisaruksista vai ei. Joka tapauksessa, mukavia ihmisiä kaikki, olivat sitten siskoja tai kuljettajia tai isejä. Phurban äidin kyllä tunnen ja hän lienee ihan oikea äiti. :)

Leikimme piilosta, hippaa, cowboyta, tuolileikkiä ja eläinten etsimistä, mutta paras touhu poikien mielestä oli kuitenkin sähly!

Hileputki.

Juhlien jälkeen Heikki puuskahti: "Kyllä me viime vuonna päästiin helpolla, kun järjestettiin vain yhdet yhteiset synttärit!"

Sadetta piisaa

Viime toukokuuhun verrattuna täällä on satanut paljon, ihan tosi paljon - melkein enemmän kuin viime vuoden sadeaikana. Ihmiset miettivät, onko monsuuniaika tänä vuonna etuajassa vai onko tämä poikkeuksellisen runsas pre-monsuuni. Me olemme lähinnä nauttineet ilmaa puhdistavasta sateesta, mutta tietysti vähän surkutelleet sitä, ettemme ole päässeet uimaan ihan niin usein kuin haluaisimme päästä. Mutta ilmanlaatu todella on hyvä: lähikukkulat näkyvät terävästi ja lumihuiputkin ovat näkyneet useaan otteeseen! Ah, raikas ilma on jotakin, mitä osaa todella arvostaa vasta kun sen menettää.

Arvuuttelimme, voisiko kukkulalla näkyvä kaupunki olla Nagarkot...

Pilvet laskeutuvat laaksoon.

Sateen kääntöpuoli ovat liejuiset ja kuoppaiset, todella surkeassa kunnossa olevat tiet.

Viikko hurahti taas nopeasti monenlaisten työkuvioiden merkeissä. Itse osallistuin mm. kaksipäiväiseen isoon assemblyyn. Oli ilo huomata, miten paljon ihmisiä jo sieltäkin tunsin! Se on aina jotenkin elähdyttävää: meillä on jo oma paikkamme täällä.

Tänään vietimme perjantai-iltaa ihan vain kotosalla lennättämällä laskuvarjomiestä...

ps. Nyt ne mainitsemani haaremihousut on mulla joka kuvassa päällä, auts! Mutta puolustaudun; ne on mun ihanat kotilökärit!

ja nauttimalla kaksi kertaa vuodessa otettavat matolääkkeet. Olemme noudattaneet ohjetta: "Koko perhe apulaisia ja koiria myöden madotetaan vähintään kaksi kertaa vuodessa."

Kypäräpäinen Siiri halusi edustaa tässä matolääkkeiden rinnalla. Perheessämme madotus on muuten aina hauska tapahtuma.

Hatti nielee lääkkeet aina empimättä, mutta Choco ei. Nytkin hän sylki lääkkeen kolme kertaa ulos. Tässä Choco mököttää. Kuva: Siiri.

Maissimme alkaa olla jo melko komeaa!

Iloa viikonloppuun! Suomessa onkin koulujenpäätösbileet meneillään. Meillä koulua on vielä neljä viikkoa edessä. Tasan neljän viikon päästä me lennämmekin sitten väliä Kathmandu - Helsinki, hurjaa!

Juhlaputki

Oikeastaan perheemme juhlaputki alkoi äitienpäivästä. Aamulla Heikki ja lapset yllättivät minut paitsi kakulla ja kahvilla ("Äiti, kakku tuli tänne mopolla!" sanoi Siiri), myös valkoisilla kukilla (Minttu muisti, että Suomessa äitienpäivänä kerätään valkovuokkoja) ja lahjoilla. Myöhemmin päivällä Mia ja Jaana tulivat luoksemme päivää juhlistamaan ja kävimme syömässä "pupuravintolassa" (jossa ei siis onneksi ruokalistalla ole pupuja, vaan pihalla temmeltämässä).

Sain ihania äitienpäivälahjoja; koruja ja vaatteita. Heikki pitää kovasti lahjojen, ja kaikenlaisen tavaran, ostamisesta. Hän on myös minua innokkaampi sisustamaan. Heikki onkin tehnyt monia hienoja löytöjä yhteiselomme aikana (mutta myös muutamia vähemmän hienoja, kuten eräs kuuluisa Loimaan kirpputorilta tehty mattolöytö. Tosin sekin matto palveli pitkään lattiallamme ja on kyllä nytkin varastoituna!). Minä kuitenkaan en ole oikein koriste-esineihminen, sillä stressaannun liiasta tavarasta, ja Heikki puolestaan voisi joka päivä ostella koriste-esineitä ja sisustustyynyjä ja vaikka mitä. No, ääripäät tuovat elämään hyvän tasapainon.

Olin jo etukäteen miettinyt, ettemme ostaisi lapsillemme juuri mitään leluja syntymäpäivälahjoiksi, sillä täältä on vaikea hankkia laadukkaita leluja. (Minun puolestani lelun ei tarvitse olla mikään superlaadukas, mutta täällä laatu ehkä takaa sen, ettei lelu hajoa suunnilleen samalla, kun se avataan paketista.) Heikki sitten keksikin, että ostetaan tytöille lahjaksi Nepal-tyylinen nukkekoti eläinaitauksineen (hän valitsi sanansa siten, että eikös tuollainen talo olisi ihana olla olemassa mummolassa lastenlasten leikkejä varten). Sellaisen Heikki suunnitteli ja teetätti puusepällä ja hieno tuli! Minä taas saan sähköpostiini kaikki Kathmandun ostetaan ja myydään -ilmoitukset ja bongasin sieltä trampoliinin. Lasten lahjat olivat siis helposti koossa, hip hei. (Tosin trampasta puuttuu verkko, joka meidän ilmeisesti on tuotava tänne Suomesta.)

Palatakseni juhliin. Järjestimme Mandiran kanssa yhdelle kummioppilasryhmällemme hauskan get togetherin Godawarissa. Päivä oli tosi onnistunut ja nuoret sanoivat lopuksi, ettei heillä ole koskaan ollut näin kivaa!

Riikan ja Larimatin opettama Tiikerit, metsästäjät ja mummot -leikki on niin hauska ja sopii mille tahansa porukalle!

Minttu voittajamittelössä Emmanuelin kanssa...

Suurta hilpeyttä herätti myös saviruukun rikkomisleikki, joka Mandiran mukaan on perinteinen nepalilainen leikki.

Mintun kaverisynttäreitä vietettiin sitten 12 tytön voimin. Kaikki sujui hyvin. Tosin parin tunnin päästä juhlien alkamisen jälkeen alkoi sade, jollaista emme ole täällä ennen nähneetkään. Meidän oli pakko siirtyä sisätiloihin ja pysyä siellä. Moni vanhempi tuli vasta hyvin myöhään hakemaan lapsiaan kotiin, sillä paikoitellen kadut tulvivat niin, ettei autolla päässyt liikkumaan. Meidänkin pihallamme sai kahlata vedessä sääriä myöden.

Olimme Mintun kanssa suunnitelleet paljon leikkejä. Osittain leikimme samoja kuin nuorten kummioppilaiden kanssa!

Dilu muuten voitti :) (Häntä tosin ei näy kuvassa.)

Zikra, Antonia, Maya, Anania (tässäkin jo edustettuna muuten mm. Malediivit, Kolumbia, Saksa, Thaimaa, Australia, UK!)

Etualalla pakistanilainen Minhal.

Santtu, Eevi, Sachi, Zikra, Katie, Maya.

Minttu on aina pitänyt kaikesta happamasta ja kirpeästä. Synttärikakkukin on toivomuksen mukaisesti lime-sitruuna.

Heikki bingomestarina.

Siirin leikkiryhmäsynttärit olivat heti seuraavana päivänä. Siiri odotti jo omia synttäreitään kovasti ja koko aamun vietti niitä eri tavoin valmistellen (vaihtoi asuaan moneen kertaan, koristeli kakun, puhalsi ilmapalloja ja tarkisti, että kaikille oli varmasti lahjapussukat valmiina). Eikä Siirin onneksi tarvinnut pettyä! Siirin leikkiryhmä dideineen ja erimaalaisine lapsineen on kyllä todella kiva. Kaikki toivat Siirille pienet lahjat, sitten laulettiin ja leikittiin ja syötiin kakkua. Siiri oli tosi tyytyväinen.

Siiri tulikeiju kakun koristelupuuhissa.

Siiri puolestaan toivoi mustikkakakkua leppäkertun muodossa. 

Charlotte, Erik, Kaito, Anna, Siiri, Naila, Angus, Finley, Felix

Ensi viikolla vielä Santun synttärit! Sitten ollaan taas hetkeksi juhlimiset juhlittu!

Minttu sai kiivetä koulun lavalle synttärionnitteluja vastaanottamaan. Tästä tulikin mieleeni, ettemme ole kertoneet Mintun Kaj Stenvall-esityksestä. Se meni hyvin! Keskityimme kuvaamaan sitä videolle, joten tavalliset kuvat jäivät vähiin. Videosta tuli kuitenkin liian pitkä you tubeen ladattavaksi, joten sen siirtäminen blogiin on nyt vain jäänyt. Mutta kyllä oli hienoa kuunnella Finlandiaa ja katsoa ankka-kuvia! Minttu selvisi esityksestä hienosti, vaikka taisi neitoa aika paljon jännittää.

Synttärisankarit.

Kaj Stenvall-esitys toukokuun alussa.

Minttu kypärä päässä (sillä hän sai esitellä myös toisen keksinnön; polkupyörän).

Santtu lavalla pokkaamassa täydet house pointit myös toukokuun alussa.

Perheen kesken synttäreiden juhlinta näytti suunnilleen tältä (ässillä vielä yöpuvut päällä)!

Siiri sai Suomesta ihanan synttärilähetyksen, kiitos vielä siitä! <3

Lasten synttäreiden ja mid-term loman kunniaksi kävimme myös eräällä hotellilla löhöilemässä.