Käsityötä

Pääsiäinen alkaa olla takana ja täällä palattiin tänään jo normaaliin arkeen kielikouluineen. Meidän oli alunperin tarkoitus viettää pääsiäinen ja muutama ylimääräinen päivä rentoutuen Pokharassa, mutta sairastumiseni "sopivasti" torstai-iltana sitten vesitti tämän suunnitelman. Olinkin sitten todella kipeä ja olo jopa hieman pelottava, kun perjantaiaamuna uusi fahrenheit-lämpömittarimme (kaikkea ei kaupassa tajua vielä ajatella, kun ostaa) alkoi muuntelun jälkeen lähestyä 41 (celsius-)astetta. Onneksi lämpö tästä lähti laskuun ja kun ripulistakin on käytännössä selvitty, jaksoin jo eilen sunnuntaina (vieläkin kyllä väsyy aika helposti) olla touhussa mukana ja käydä ihastelemassa aiemmissa kuvissa ollutta Swayambhu:n temppelialuetta.

Kukista vielä. Täällä tosiaan joulukukkamme joulutähti ja amaryllis ovat yleisiä puutarhan kukkia.

Viime viikolla yövartijamme sai tosiaan uuden uutukaisen nukkumapaikan ja kun ovikin vielä lukkoineen saatiin paikalle, on vartijamme nyt turvallinen ja lämmin nukkua ulkomaailman vaaroilta. Varsinkin lapsia lukko aika lailla harmittaa ja Minttu on useampaan otteeseen sanonut, että isi sano nyt sille, että se on kyllä meidän omaisuutta ja lukko pitää ottaa pois :) Kuitenkin itse rakennusprosessi oli kyllä taas perin Nepalilainen. Asiasta oltiin kyllä koko täällä keskusteltu jo pidempään (kun ilmeisesti työehdoissa vartijoilla pitäisi olla jokin katos tai koppi (johon ilmeisesti meidän autokatos ei riitä)) ja me olemme yrittäneet sanoa, että kun kuitenkin muutetaan pois ja kun tuota tilaakaan ei pihalla ylimääräisiä ole, niin eikö heppuli nyt ilmojenkin jo lämmetessä voisi vähän odottaa. No meille ilmoittamatta paikallinen puuseppä sitten ilmeistyi viime viikolla polkupyörällä (tosiaan ovea lukuunottamatta kaikki oli yhden pyörän kyydissä) portillemme, mukanaan kasa lautaa, vaneria, nauloja, saha, vasara ja muutama muu hassu työkalu.

Tästä se lähtee..

Tutut ja turvalliset vasara ja naula (vasara oli pienen pieni, mutta ohi ei lyönyt kertaakaan).

Ei tarvita ristimittoja.

Tästä sitten alkoi nikkarointi, jota kyllä ihaillen katselin puutarhan penkillä istuen ja nepalin sanoja kertaillen. Itse kun puuhommia olen yrittänyt jotain tehdä, niin aina on pitänyt olla pelit ja vehkeet, että jälki olisi edes lähelle kohtuullista. Tämän kaverin työkalut olisivat kaikki voineet olla kotinseinälläni kuvastamassa pappani navetasta löytyneitä muinaisia työkaluja. Edes mittaa ei ollut, mutta kynä kulki, taltta heilui ja jälki kunnioitusta herättävää. Yhtään virhettä ei tullut, lovet oli aina sopivia ja univaja nousi pystyyn kunnioitettavassa ajassa. Työ oli niin ihailtavaa, että tilasimme mieheltä sitten samalla kodin myöskin avaimillemme ja kuiteillemme (molemmat ovat täällä tärkeitä ja meillä vähän siellä täällä) sekä myös hattuhyllyn/naulakon takeillemme. Toivottavasti elekielellä ja muutamalla nepalin sanalla tehty tilaus ei tuota pettymystä (englantia tämä vanha herra ei siis tietenkään puhunut sanaakaan). Kuvat tulee kyllä sitten heti kun nuo kotiimme saamme.

Tästä en päässyt ihan selvyyteen, mutta mitan roolia tämä ilmeisesti ajoi.

Ja tälläinen siitä siis tuli. Nykyisin vielä paikassa ovi ja lukko ja sekös tosiaan varsinkin Minttu harmittaa, kun koppi ajoi oivasti jo leikkimökin asemaa.

Tästä sitten innostuneena päätin lopultakin testata myös toisia kädentaitajia ja suuntasin kulkuni läheiseen parturiin. Näitä pikkupartureita, tai miksi niitä nyt kutsuisi, on täällä todella paljon. Taas
täytyy tavallaan ihailla, miten yksinkertaisesti parturoinnin voi suorittaa ja mitä kaikkea siihen voikaan sisällyttää. Tällä kaverilla sitten taas oli välineinä ainoastaan iso kampa ja vielä isommat sakset sekä partahöylä ja -suti. Hiusten leikkuun lisäksi sain päähieronnan, ”amerikkalaisen parranajon” (nauratti, kun tästä ”joka miehen unelmasta” oli ylellä juttu eilen netissä http://www.yle.fi/alueet/etela-karjala/2012/04/amerikkalainen_parranajo_on_miehen_hemmottelua_3388272.html),
partakarvojen leikkuu (samoilla saksilla) ja vielä nenäkarvatkin (tässä vaiheessa kyllä jo vähän pelotti, kun se alkoi tunkea samoja saksia nenään ja ilmotin että ei tarvitse tätä nyt :) Sakset siis suhisivat ja jälleen kerran käden jälki ei ole työkauluista vaan tekijöistä kiinni. Ja tämä kaikki kustansi kokonaisen 100 rupiaa, eli n. 1€ (voisi vinkata asiasta sinne kotisuomeenkin). Tästä kaikesta (vaikka kaikki
tästä ”päähieronnasta” eivät täällä välitäkään) tuli oikein hyvä olo ja parturissa käynti täällä on siis erittäin mieluisaa. Eli lyhyesti hinta-laatu suhde on tässä asiassa erinomainen.

Mintun ja Santun oli pakko päästä mukaan katsomaan mitä isille tapahtuu, mutta kerta oli varmasti tarpeeksi muille kuin isille.

Ja tyytyväisiä ollaan!

Lopuksi vielä kuvat seinästä, jonka Minttu meillä tänään rakensi, kun he ystävänsä Ellan kanssa viettivät laatuaikaa skypessä 3h15min. Voin sanoa, että isä on onnellinen, että skypellä soittaminen on ilmaista :) Mutta on ihanaa, kun olemme voineet olla skype-yhteydessä rakkaiden ihmisten kanssa. Skypettely on varmasti lievittänyt äiskän ja lasten koti-ikävää; kiitos siitä teille kaikille!