Unia

Aion kertoa unistani. Kyllä, onhan se vähän hassua, joten jos juuri nyt ei ole aikaa turhanpäiväisten juttujen lukemiselle, skrollaa suoraan tämän postauksen loppuun kurkkaamaan kuitenkin pari kuvaa tältä viikolta. Kuvat eivät ole unistani. Oho, tuli tekninen ongelma. Alta ei löydykään kuvia. Unet ovat kuitenkin tässä.

Uni 1: Olen Riihimäen seurakunnan jossakin tilaisuudessa, jossa on paljon ihmisiä. Olen siellä kaksin siskoni kanssa, eikä tilaisuus liity meihin mitenkään. Yhtäkkiä yleisö alkaa kohista ja kierrättää keskuudessaan jotakin paperilappua. Saan lapun käsiini. Se on Päivi Räsäsen (!?) kirjoittama mielipidekirjoitus siitä, että Takon perheen ei kuuluisi tehdä työtä Lähetysseuran palveluksessa. Väite perustuu sille, että minä olen myöntänyt olevani arka, eikä Lähetysseuran työntekijät saa olla arkoja. "Kaiken huipuksi", lukee Räsäsen tekstissä, "Työntekijän omat pelot estävät paikallisten kumppaneidemme omaa kasvua ja kehitystä, mikä nimenomaan on Lähetysseuran päämäärä. Anni Takko ei voi olla oikea henkilö suorittamaan annettua tehtävää." No, mitä minä teen? Nousen seisomaan, yleisö kohisee, vaadin puheenvuoroa. Kaikki hiljenevät. Itseäni uneni katsojanakin alkaa jännittää: mitä nyt tapahtuu? Pidän hyvin asiallisen, hyvin perustellun, hyvin tiukkasanaisen puheen siitä, että Päivi Räsänen on väärässä. Kerron ja perustelen sanomani hyvin argumentein, miksi olen oikea henkilö tähän työhön. Yleisö kuuntelee mykistyneenä, siskoni seuraa puhettani ihaillen. Lopuksi saan osakseni raikuvat aplodit, ja Päivi Räsäselle buuataan.

Uni 2: Emme ole tajunneet, että meidän täytyy palata Suomeen. Lentolipuissa lukee päivämäärä 11.12.2012. Tulemme Suomeen kertomatta siitä kenellekään, sillä olemme itsekin aivan puulla päähän lyötyjä, että olemme yhtäkkiä tulossa sinne. Saavumme Suomeen. On rauhallinen joulukuun ilta. Hämärää, vähän lunta. Menemme Tervakoskelle Katrin perheen luo. Heidän sininen talonsa saa koko maiseman ja tunnelman siniseksi. Soitamme ovikelloa. Minua jännittää; mitä he mahtavat ajatella, kun yhtäkkiä oven takana seisookin koko meidän perheemme kimpsuinemme ja kampsuinemme, mitään ilmoittamatta? Valitettavasti uni loppui tähän toisaalta jännittävään, toisaalta niin levolliseen siniseen tunnelmaan.

Uni 3: Hansu ja Sanna ovat täällä. He ovat kovin innostuneita näkemään ja kuulemaan kaiken. Kävelemme kaupungilla, tosin Kathmandu ei näytä yhtään Kathmandulta, vaan joltakin eurooppalaiselta kaupungilta. Heikki puhuu koko ajan ja selittää Hansulle ja Sannalle kaupungin arkkitehtuurista: "Nämä katulamput on suunnitellut eräs antiikin aikaan elänyt kuuluisa suunnittelija. Tiedättehän, Troija, tai jotakin sinne päin." Hansu ja Sanna huokailevat ihastuksesta. Minä kuljen joukon perässä lasten kanssa ja olen harmissani, että vain Heikki puhuu, eikä anna minulle puheenvuoroa. Minäkin haluan kertoa kaikesta! Päätämme ostaa jotakin syötävää ja mennä mummoni ja vaarini luokse syömään. Sanna ostaa manteleita, Hansu leivonnaisia ja minä haluaisin ostaa suklaata, mutta Heikki vaatii ostamaan "jotakin nepalilaista, ei nyt ainakaan mitään suomalaista suklaata!". Harmistun. Sitten meillä onkin yhtäkkiä jo kiire, koska Hansun ja Sannan lentokone lähtee.

Painajainen: Näin elämäni kauheimman painajaisen, jossa toteutuivat varmaan kaikki pelkäämäni ja aivan hirveimmät asiat. Painajaisen koko tunnelma oli ahdistava ja kiero - aivan painajaismainen. En ole koskaan aikuisiällä nähnyt yhtä kauheaa unta (paitsi ehkä malarialääkkeiden vaikutuksesta vuosia sitten). Pakotin itseni heräämään - tiedättehän, joskus unen näkemistä voi hallita - ja herättyäni aloin itkeä. Mietin, kirjoittaisinko painajaiseni ylös ja myisin käsikirjoituksen hyvään hintaan kauhuelokuvien tekijöille.

Hihi, mitä näistä pitäisi päätellä - ehkä ei mitään, mutta nuo unet ovat olleet hyvin todentuntuisia ja siksi olen miettinyt niitä vielä näin jälkeenpäinkin. Olemme myös viime viikkoina nukkuneet tavallista enemmän, mikä lienee syy unien näkemiselle.

Viikonloppu tähän asti on kuitenkin ollut antoisa. Jos ei lasketa Santun ystävän sytyttämää lähtökynttilää British Schoolin assemblyssa, niin plussan puolella ollaan: päivällistreffejä, jalkapalloa, lasten kanssa rauhallista olemista ja niin, mikä parasta, treffit Heikin kanssa!