Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ensimmäisen artiklan mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Artikla jatkuu: "Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä".
En luettele tähän enempää ihmisoikeuksia, enkä lastenkaan oikeuksia. Silti lasten oikeudet ovat ne, joiden ainakin toivoisi maailmassa toteutuvan.
Sunita, 6, auttaa ruuanlaitossa. Ruoka valmistetaan tulella. En ole varma, saako Sunita käydä koulua. Hänen kylässään Etelä-Nepalissa on reilut 200 lasta, joista vajaa 40 pääsee kouluun. Kyläläiset ovat daliteja, alakastisia, ja dalitienkin keskuudessa he ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Nämä ihmiset tunnetaan nimellä musar, rotansyöjät. Heillä on syntymätodistuksena otsaan lätkäisty leima "saastainen, koskettamaton". Yläkastiin kuuluvat uskovat muunmuassa, että dalitin valmistama ruoka saastuttaa. Pelkkä dalitin läsnäolo saattaa tilanteesta riippuen saastuttaa esim. koko huoneen. Dalitilla ei ole samaa ihmisarvoa kuin muilla. Ei arvoa ollenkaan.
Lapset tekevät töitä. Jos eivät kotonaan, yläkastisten kodissa oman kylän ulkopuolella. Käytännössä orjatyössä. On tavallista, että kuukauden orjatyöstä lapsi tuo kotiin 500 rupiaa, alle 5 euroa. On myös tavallista, että vaikka lapselle aukenisi ovi kouluun, yläkastiin kuuluva "työnantaja" estää lapsen kouluunpääsyn.
Kastilaitos on Nepalissa kielletty mutta elää käytännössä yhä. Kathmandussa kastilaitoksen olemassaoloa ei ulkopuolinen konkreettisesti huomaa (puheista, asenteista ja käytännön tavoista kyllä) mutta maaseudulla ja erityisesti etelässä sen vaikutus on yhä äärimmäisen todellinen.
Tasa-arvostakin ollaan kovin kaukana. Kuten olen aiemminkin todennut, elämään ei ehkä voi saada huonompia kortteja kuin dalit-kortti + tyttö-kortti ja erityisen huono tuuri on saada näiden kahden päälle vielä vammainen-kortti.
Lähetysseuran kumppani SUS (nepalilainen NGO) tekee työtä Sunitan kylässä. Vastaavanlaisia dalit-kyliä on Etelä-Nepalissa lukuisia ja SUS toimii viiden kylän alueella. SUS:n työn ansiota on, että edes nuo 40 lasta on koulussa. SUS perusti ja ylläpitää Sunitan kylässä esiopetusryhmää, joka ehkä takaa sen, että jossakin vaiheessa kylän kaikki lapset voivat käydä koulua.
Lähetysseura toimii aina paikallisen kumppanijärjestön kautta, kumppanin työtä tukien ja vahvistaen. Paikallinen kumppani määrittää myös työn tarpeen.
Lapset ovat kaikesta huolimatta aina lapsia: uteliaita ja nauravaisia.
Ryhmäkuvaan järjestäytyminen tekee toki ilmeen hieman totiseksi.
Sunitan kylä näyttää tältä.
Perhe ja koti (yksi huone).
Kaikki kuvat ovat Heikin ottamia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti