Kepin nokassa?

”Elämä on varmasti hetken aikaa kepin nokassa tanssimista, mutta sitten se voi taas olla sitäkin hauskempaa”, sanoi kätilö minulle Kanta-Hämeen keskussairaalassa kun olin synnyttämässä Siiriä. Minttu oli kaksi päivää aiemmin täyttänyt 4 ja Santun 2-vuotispäivä oli tulossa. Muistan kätilön lausahduksen kovin hyvin. Tarkkaan en muista, mitä ajattelin sillä hetkellä. Ehkä mietin, tietääkö kätilö edessä olevasta ajasta kolmen alle viisivuotiaan kanssa jotakin, mitä minä en - vielä. Epävarmana ehkä mietin, mitähän mahtaa olla tulossa. Selviänkö?

Nyt Siirikin on sen ikäinen kuin Santtu oli meidän muuttaessamme Nepaliin. Siivosin tänään Siirin kanssa hänen vaatekaappiaan. Tuntuu oudolta, että Siirille menee osa vaatteista, joita Santtu käytti tänne tullessamme. Ja Mintun (ja monen serkun) vanhat vaatteet, jotka pakkasin tynnyreihin mukaan Siiriä odottamaan, ovat nyt sopivia.

Pieniksi jääneille lastenvaatteille on täällä paljon käyttöä ja ottajia. Jotkin vaatteet annamme yksivuotiaalle Lucie-ystävällemme. Jotkin vaatteet on säästettävä muistoina. Heikki säästäisi vaatteita enemmänkin lastenlapsia varten, minä taas antaisin eteenpäin tällä hetkellä tarvitseville.

Muutaman päivän päästä voimme juhlia Nepalissa asumisen 2-vuotispäivää! On tämäkin aika ollut jollakin tavalla kepin nokassa tanssimista. Jos olisin etukäteen tiennyt, mihin kaikkeen tulemme joutumaan, en ehkä olisi uskaltanut lähteä matkaan ollenkaan. Kysyin tässä yhtenä päivänä Mintulta, mitä hän nyt ajattelee ajasta, jolloin oli pakko opetella kokonaan uudet elämäntavat, ympäristö ja kieli (tai kielet). Minttu vastasi, ettei se nyt niin kamalaa ollut. Luulen vastauksen olleen hyvinkin rehellinen – oli vähän kamalaa, mutta siitä on selvitty. Tämä lohdutti minua.

Ihanat ystävämme Jeannine ja Yohann järjestivät tänään talonsa katolla kevätbileet brunssi-tyyppisesti. Jeannine sanoo usein, että elämä on lyhyt ja siksi se täytyy elää hyvin. Mitä ”elää hyvin” tarkoittaa, se täytyy jokaisen itse itselleen selvittää. Jeannine itse usein asettaa itselleen erilaisia lyhyen ja pitkän ajan tavoitteita. Tavoitteet voivat olla arkisia tai korkealentoisia. Kotinsa seinälle he ovat tehneet listan aiheista, joiden he kokevat olevan lahjoja tai joista voi olla iloinen. Tavoitteena on tuhat asiaa ja jokainen perheenjäsen saa kirjoittaa listalle omiaan. Nelivuotiaan Freyan isoin kirjaimin kirjoitettu ilonaihe pisti silmään: Santtu kissed me today! Santun oma selitys asialle oli, että minkäs sille mahtaa, kun tytöt juoksevat koko ajan perässä.

Rakastan runoja, enkä malta olla kirjoittamatta tänne joitakin tämän hieman runollisen (lopun lausahdusta lukuunottamatta) postaukseni loppuun. Tämä ensimmäinen on rakkaan Sanna-ystäväni meille kaksi vuotta sitten muistokirjaan kirjoittama – runo on Heli Pukin.

Sulka rehellisyydestä

Sulka rohkeudesta

Sulka uskosta ja urheudesta

Sata sulkaa suuresta surusta

Tuhat onnen tuntehista

Sulka suurin sielun kipinästä.

Sulista kasvavat

suuret kantavat siivet

tuuleen, tuleen, varjoon, valoon

-          päivään huomiseen.

Tämä lastenruno puolestaan pyörii usein päässäni ja jotenkin vain laittaa aina kiireen oikeisiin mittasuhteisiin. Jukka Itkonen:

Kaikenlaista tapahtuu

Kaikenlaista tapahtuu.

Ja tällaista tapahtui kerran:

etana kiipesi puun latvaan.

Matka kesti viikon verran.

Vielä Nepalissakin reissannut Pia Perkiö:

Miten arkista voi olla

se mistä taivas heijastuu,

miten nopea

se mikä peittää taivaan!

Minun käsissäni molemmat,

sydämessäni.

Jos uskaltaisin avata tien

uskoon ja unelmiin,

ehkä tietäisin olevani

luottamukseen luotu

ilon tuojaksi tarkoitettu,

ehkä uskaltaisin antaa

toisillekin mahdollisuuden

kulkea omaa tietään.