Aasiasta Afrikkaan: Pippurilla ja suurella sydämellä täytetty kuopus

Tämäkin tarina alkaa toukokuun lopussa, jolloin suomalainen luonto on ihana: lehdet mintunvihreitä, linnut laulavat, omenapuut kukkivat ja päivät ovat valoisia ja herkkiä.

Siiri alkoi syntyä aamuyöllä. Olin edellisenä päivänä ollut Mintun ja Santun kerhon kevätretkellä Mallinkaistenjärvellä. Ihmiset ihmettelivät mahaani ja kysyivät, koska laskettu aika onkaan. "Tänään", sain vastata ja se tuntui hauskalta.

Kun supistukset aamuyöllä alkoivat, tiesin nopeasti, että nyt on tosi kyseessä. Soitin mammalle varmaan siinä puoli viideltä. Hän sanoi valvoneensa ja odottaneensa soittoani - olleensa varma, että soitan. Se tuntui ihmeelliseltä ja jotenkin sitoi ajatuksissani meidät kaikki maailman äidit ja tyttäret yhteen. Mamma lähti heti ajamaan meille Marttilasta, noin puolentoista tunnin ajomatkan päästä.

En herättänyt heti Heikkiä, mutta odotin kyllä kovasti mamman tuloa. Kun hän saapui, lähdimme heti sairaalaan. En olisi malttanut antaa Heikin tehdä edes iänikuisia eväsvoileipiään mukaan. (Ne leivät muuten jäivätkin syömättä.)

Siiri syntyi nopeasti. En ehtinyt katsoa maisemaa ikkunan takana tai mitään muutakaan. Jo aamupäivällä Siiri-vauva oli sylissäni, kengurupussissa kuten jo aiemmassa postauksessa totesin. Siiri sai täydet kymmenen pistettä.

Ehkä minussa on ripaus hidasta hämäläisyyttä, vaikka olenkin mielessäni aina kallistunut enemmän varsinaissuomalaisen mummoni puolelle. Mutta vaikka Siirin syntymä ei todella mikään syöksysynnytys ollutkaan, oli se silti minulle vähän liian nopea. Kun avaavat supistukset olivat ohi, en ehtinyt edes hengittää kun kätilö huusi "Vauva tulee jo!" Minä hidas hämäläinen en ollut henkisesti vielä valmis. Olisin halunnut pienen hetken valmistautua ponnistamiseen. Siiri oli kuitenkin päättänyt tulla ja hän syntyi "nenä pystyssä" eli kasvot ylöspäin. Siiri oli pitkään ollut perätilassa ja aika vauvan kääntämiseen oli jo annettu. Viime metreillä ennen laskettua päivää Siiri kuitenkin kääntyi itse.

Olen kaikissa synnytyksissä ollut hyvin hiljainen ja rauhallinen, täysin sisäänpäin kääntynyt ja itseeni keskittynyt. Siirin nopea syntymä oli jonkinasteinen järkytys, josta puhuin kätilön kanssa jälkeenpäin. Hän totesi, että vaikka pitkä synnytys on raskas, on nopea synnytys myös joskus vaikea, sillä äidin mieli ei ehdi synnytykseen mukaan. Silloin rajut, itsestään tapahtuvat asiat tuntuvat pelottavilta ja oma kuolema käy mielessä.

[Tästä ei pidä kenenkään synnytystä kokemattoman lukijan säikähtää, sillä jokainen synnytys on kuitenkin ainutlaatuinen ja maailmaa muuttava kokemus. Lisäksi niin kliseistä kuin se onkin, synnytykseen liittyvän kivun unohtaa heti vauvan synnyttyä.]

Siirin nimi oli koko raskausajan Siiri - Minttu keksi hänelle nimen. Kun Siiri sitten syntyi, hän oli kaikkien meidän mielestä niin Siiri, ettei nimeä enää kannattanut muuttaa. Ja toki Siiri ihan paras nimi olikin.

Siiri asui koko sairaalassaoloajan kaapumaisen, edestä napitettavan sairaalapukuni alla. Hän ei edes käväissyt vauvanvuoteessaan. Siiri on alusta alkaen asti ollut äänekkäästi omia oikeuksiaan vaativa, ei mikään sitterissä itsekseen jokelteleva tapaus.

Siiri on lapsistamme temperamenttisin. Hän rakastaa täydestä sydämestään ja antaa myös kuulua, jos ei jostakin asiasta pidä. Vaikka Siiri on toisinaan yhtä tulta ja tappuraa, hän on myös alusta alkaen tottunut jakamaan kaikki asiat. Siiri on aina joko todella hyväntuulinen tai pahantuulinen - ei koskaan siltä väliltä. Ihan maailman paras kuopus. <3