keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Great Fire of London 1666

Britannialla on tänä vuonna useampiakin merkkipäiviä, joita koulullakin muistetaan ja juhlistetaan useammalla eri tavalla. Näistä yksi on Lontoon suuri tulipalo 350 vuotta sitten. Olemme joskus aiemminkin miettineet brittiläisen koulusysteemin tapaa opettaa lapsille (pienille lapsille) ei niin mukavista aiheista.

No tänään oli kuitenkin Siirillä suuri päivä, kun koulupäivän lopuksi "juhlistettiin" Siirin luokkalaisten kesken Lontoon suurta tulipaloa 350 vuoden takaa :) Viime viikolla Siirin luokka ahkerasti rakenteli pahvitaloja, jotka sitten tänään tuikattiin kaikkien ihastellessa tuleen. Tästä kun kuulimme, niin kyselimme jo opettajalta hyvissä ajoin, että kai vanhemmatkin pääsevät ihailemaan tätä Britannian suurta tapahtumaa. Ja niin oli tänään katsomot asetettu myös vanhempia varten.

Siinä sitten ihastelimme kaikki, kuinka kunkin lapsen talo vuorollaan syttyi palamaan. Samalla lapset opettajien kanssa miettivät miltä se tuntui ja tuntuikohan ihmisistä samalta, kun he menettivät kotinsa suuressa palossa 2.9.1666.

Jos joku ei jostain syystä tiedä, niin Great Fire of London sai alkunsa leipomosta ja tuhosi jopa 4/5 silloisen Lontoon kodeista. Palo siis riehui kaupungissa useamman päivän, mutta kuolonuhrien määrä onneksi pysyi matalana (tietolähteestä riippuen kuitenkin alle 10).

Pienenä sivuhuomautuksena, saimme hollantilaisten ystäviemme kanssa naureskella suuren tulipalon jälkeen, että yksi taloista oli jäänyt pystyyn (eli tässäkin mielessä esitys oli erinomaisesti suunniteltu kun vain 4/5 lasten taloista paloi :) Hassua tässä oli se, että kyseinen talo sattui olemaan meidän perheen koululle lahjoittamasta pahvitötsästä tehty ja tämän vohvelirasian olimme saaneet tuliaisiksi ystäviltämme Hollannista. No tietenkin hollantilainen on brittiläistä kestävämpää eikä sen muutenkaan olisi kuulunut tuhoututa LONTOON suuressa tulipalossa.

Lontoo 1666

Arkkitehdit saapuvat
Vielä viimeinen katselmus ennen näytöstä.
Yleisö odotti jännittyneenä alkua.

Tässä vasemmalla on Siirin koti juuri syttymässä tuleen.
Ystävykset.


Esitys on ohi ja...
...jäljelle jää vain savuavat rauniot.
Ja tosiaan kauimmaisena takana on meidän vankka hollantilainen fohfelirasiamme :)
Ja vielä pari videon pätkääkin todistukseksi :)






2 kommenttia:

  1. Moi!
    Nyt vasta ehdin lukea tämän postauksen. Pakko kehua, että on kyllä huikeita opettajia siellä ja käytössä monipuoliset pedagogiset menetelmät. Varmasti moni lapsi tulee aina muistamaan Lontoon palon.

    Lämpimin terveisin,
    salla

    VastaaPoista
  2. Moikka ihana Salla! Niin, oon sitä mieltä, että pitkät koulupäivät (ja henkilökunnan paljous) mahdollistavat kaikenlaiset aikaa ja työtä vaativat projektit. Suomessa helposti näytelmät ym "ylimääräiset" jutut pitää tehdä muiden aineiden kustannuksella (siis vaikka liikuntatuntien aikana). Täällä kun koulupäivä on joka päivä 6h, jää aikaa monenlaiseen, eikä mitään tarvitse tehdä siten, että toinen oppiaine kärsii...

    No mutta, tsemppiä sulle opiskeluihin! Terkkuja kaikille! <3

    VastaaPoista