Hyvät tyypit

Heikki lähti kenttämatkalle ja minä olen siten pitkästä aikaa vähän pitemmän rupeaman (alle viikon kuitenkin) lasten kanssa yksin.

Havahduin ihan konkreettisesti siihen, miten hyviä tyyppejä meidän kotona asuu! Miten hyvää tekee oivaltaa tällaiset asiat aina uudelleen. Liian helposti pitää lähellä olevia ihmisiä itsestäänselvyyksinä. Eivät he ole sitä. Ja miten hienoa, että parhaat tyypit löytyy just meiltä!

Perheessämme eletään ihan mahtavaa vaihetta: kaikki ovat jo isoja siinä mielessä, että moni asia hoituu itsestään ja jokaisella on ihan omia juttuja. Samaan aikaan kaikki ovat vielä niin pieniä, että tulevat (melko) itsestäänselvästi mukaan joka paikkaan ja tulevat syliin. Heitä saa silittää ja paijata.

Heidän kanssaan on niin hauskaa. He tempautuvat täysillä mukaan joka juttuun. Mikään ei oo vielä "ihan lapsellista" (tai vastaavaa). (Toki jotkut asiat ovat "vauvamaisia" tai "helppoja kuin nakki". Haha!) (Kieliasiatkin ovat muuten olleet taas pinnalla, sillä esikoisesta huomaa selvästi, että usein asian saa sujuvammin sanottua enkuksi. Kuopus taas helposti puhuu "stikkaa se siihen spottiin"-tyylillä.)

Voih, taas voisin pysäyttää kellot. Ihan parasta aikaa!

Haastan teidät lukjat huomaamaan omassa taloudessane asuvat tyypit: eivätkö olekin aika mahtavia. Samalla haastan teidät miettimään, mitkä ovat niitä teidän perheen juttuja. Juttuja, joita tehdään yhdessä ja joista tulee jokaiselle hyvä mieli. Meillä niitä on paljon. Yksi selkeä meidän perheen juttu, jota teemmekin lähes päivittäin, on lautapelit (kuten varmaan moni jo arvasikin). Kuopuskin pelaa itsenäisesti mm. Carcassonea, Cluedoa ja Master Mindia. Ei ollenkaan hassumpi meidän perheen juttu.

Iloista viikkoa kaikkien maailman hyvien tyyppien kanssa!

Perjantaina seurasimme katolta varisten sosiaalista elämää: yksi varis jäi siivestä kiinni puussa roikkuneeseen leijan naruun. Toiset varikset hätääntyivät selvästi ja lensivät suurina parvina kovaan ääneen rääkkyen pulassa olevan variksen ympärillä. Vartijamme sai lopulta varisparan irroitettua narusta. Muut varikset vaikuttivat huojentuneilta ja vaikenivat heti.

Heikin synttärikakkua (kyllä, tottakai kinuski!), lasillinen viiniä ja story cubes - ei pöllömpää.

Lasten kanssa teimme tarve-kortit. Tämä oli hauska tapa saada lapset pohtimaan tarpeita ja sitä, miten ne voi toiselle näyttää. Mietin, että tarve on usein ennen tunnetta ja tunnetta yritämme ymmärtää tai sanoittaa. Joskus voi olla hyvä pohtia pohjalla olevaa tarvetta. Meillä lapset tekivät hienoja tarvekortteja, kuten "että joku kuuntelee", "oma aika", "ruoka", "lepo", "rauha", "leikkiminen", "ystävät" jne. Pätee meihin aikuisiinkiin!

Ystävältä saadut yllätyskukat :)

Esikoisen kanssa askarrellut unisiepparit. Erityisesti verkon punominen oli rauhoittavaa.

Ilta-aurinko Kathmandun ja Himalajan yllä.