Päivitys

Paljon on taas tapahtunut. Asiat ovat edenneet, tynnyrit on pakattu (huomenna tulee rahtifirma ne hakemaan) ja taloa tyhjennetty. Nimikkoseurakuntiin on solmittu suhteita. Ja kaikissa mahdollisissa väleissä olemme harrastaneet talvilajeja. Maanantaina veimme viisi jätesäkillistä vaatteita Suomen Idäntyölle. En voinut mitään, että vähän riipaisi: mukana oli niin paljon lastenvaatteita, joihin liittyy paljon muistoja ja tunteita. Mutta toivotaan, että nyt vaatteista on taas uutta iloa niitä tarvitseville.

Viime viikon koulutus oli todella innostava: hyvän luennoitsijan johdolla käsittelimme kehitysyhteistyötä ja jouduimme itse pohtimaan, millaista on oikea, hyvä ja tarkoituksenmukainen kehitysyhteistyö. Ei mikään helppo kysymys ratkaistavaksi! Opimme mm. että kehitysyhteistyötä on tehty pääsääntöisesti viidellä mallilla, jotka ovat hyväntekeväisyysmalli, tarveperustainen malli, yhteisönkehittämismalli, osallistamismalli ja nykyinen, oikeusperustainen ajattelumalli. Näistä kaikista meidän piti miettiä hyviä ja huonoja puolia ja lisäksi ratkaista oma, kuvitteellinen kehitysyhteistyötapaus.

Välillä viime viikon koulutuksen aikana mietin viimeksi kirjoittamaani postausta siitä, mitä lähetystyö on, ja useimmiten ajattelin, etten kai aivan metsään mennyt pohdinnoissani. Vaikka paljon voisin kirjoittaa kaikesta lisää!

Tämän postauksen tarkoitus on nyt kuitenkin olla vain pieni päivitys, että olemme yhä hengissä täällä (vaikka ehkä olemme hautautuneet tekemättömien töiden ja kaiken muun taakan alle). Monet asiat ovat nyt konkretisoituneet ja olemme vastaanottaneet uusia tunteita (ja ehkä myös, hmm, odottamattomilta ihmisiltä!). Toisaalta olen ajatellut myös sitä, että moni asia olisi ehkä jäänyt sanomatta tai tekemättä ilman lähtöämme. Moni asia ja ihmissuhde olisi ollut liian itsestäänselvyys. Muunmuassa nämä lauseet tai ajatukset ovat olleet mielessäni viime päivinä: "jokainen lähteminen on pieni kuolema" "sinun lapsesi eivät ole sinun" "missä on aarteesi, siellä on sydämesi". Niin.

Olen kokenut uudenlaista syyllisyyttä. En sitä perinteistä vanhemmuuteen kuuluvaa, vaan sellaista,että joidenkin toisten ihmisten, toisilleen rakkaiden ja tärkeiden, suhteet muuttuvat minun tekemistä valinnoistani johtuen. (Ehkä kuvat puhuvat puolestaan.) Mutta kaikki te rakkaat ihmiset: vaikka lähdemme, kannamme teitä aina mukana sydämissämme. Kyllä te sen tiesittekin.

Syyllisyydentunne nro 1. (Ehkä kuvassaolijat eivät haluaisi tähän tällaista tekstiä.)

Syyllisyydentunne nro 2.

Syyllisyydentunne nro 3. (Kuka tunnistaa kuvan vauvat? Kuva otettu 07/2006.)

Jos vauvat jäivät tunnistamatta, niin tässä äidit!

Syyllisyydentunne nro 4. (Kuva otettu Helsingin-asuntomme hississä, 11/2004!)

(Toivottavasti ehdin vielä kirjoittaa tarkemmat postaukset näistä yllä olevien kuvien kohteista.)

Mintun ja Santun kerhotädit järjestivät meille ihanat läksiäisjuhlat maanantaina. Kiitos heille! Ja näin kauniit sanat oli korttiin kirjoitettu:

Uusi vuosi edessänne on kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa, emme tiedä juonta.
Vain lukemalla sivu sivulta,
vain elämällä päivä päivältä,
tarina vie mukanaan seikkailuihin,
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin,
alati vaihtuviin kuin itse elämä.

Perheessämme, jossa kaikilla rakkailla asioilla ja ihmisillä on omat lempinimensä, puhutaan tulevasta asuinmaastamme jo Nepsuna tai Nepparina. Santtu harmittelee: "Miksi pöytäjääkiekko jo pakattiin Nepsuun, mä en kestä!" He hee!

Huomenna vietämme lasten "Tervakosken ystävien" läksiäisiä; Minttu ja Santtu ovat huomisesta todella innoissaan ja ovat miettineet meille kaikenlaista kivaa ohjelmaa, kuten Nepsu-tietovisaa, Nepsu-lipun askartelemista, aarteenmetsästystä ja erilaisia leikkejä. Viikonloppuna tapaamme lähimpiä sukulaisia pienimuotoisten läksiäisten merkeissä. Olen ollut ilahtunut ja otettu siitäkin, että kaikki ovat olleet näidenkin pienten juhlien järjestämisessä niin avuliaita. Minä olen aina ollut huono pyytämään apua, ja on tuntunut ihmeelliseltä, että nyt esim. kaikille sopi hyvin lasten läksiäisten järjestäminen nyyttäriperiaatteella. Miksi emme useammin toimi näin! Minä ainakin yritän tästedes huomata useammin tarjota apuani.