”Elämä on
varmasti hetken aikaa kepin nokassa tanssimista, mutta sitten se voi taas olla
sitäkin hauskempaa”, sanoi kätilö minulle Kanta-Hämeen keskussairaalassa kun
olin synnyttämässä Siiriä. Minttu oli kaksi päivää aiemmin täyttänyt 4 ja
Santun 2-vuotispäivä oli tulossa. Muistan kätilön lausahduksen kovin hyvin.
Tarkkaan en muista, mitä ajattelin sillä hetkellä. Ehkä mietin, tietääkö kätilö
edessä olevasta ajasta kolmen alle viisivuotiaan kanssa jotakin, mitä minä en - vielä. Epävarmana ehkä mietin, mitähän mahtaa olla tulossa. Selviänkö?
Nyt Siirikin
on sen ikäinen kuin Santtu oli meidän muuttaessamme Nepaliin. Siivosin tänään Siirin
kanssa hänen vaatekaappiaan. Tuntuu oudolta, että Siirille menee osa
vaatteista, joita Santtu käytti tänne tullessamme. Ja Mintun (ja monen serkun)
vanhat vaatteet, jotka pakkasin tynnyreihin mukaan Siiriä odottamaan, ovat nyt
sopivia.
Pieniksi
jääneille lastenvaatteille on täällä paljon käyttöä ja ottajia. Jotkin vaatteet
annamme yksivuotiaalle Lucie-ystävällemme. Jotkin vaatteet on säästettävä
muistoina. Heikki säästäisi vaatteita enemmänkin lastenlapsia varten, minä taas
antaisin eteenpäin tällä hetkellä tarvitseville.
Muutaman
päivän päästä voimme juhlia Nepalissa asumisen 2-vuotispäivää! On tämäkin aika
ollut jollakin tavalla kepin nokassa tanssimista. Jos olisin etukäteen tiennyt,
mihin kaikkeen tulemme joutumaan, en ehkä olisi uskaltanut lähteä matkaan ollenkaan. Kysyin
tässä yhtenä päivänä Mintulta, mitä hän nyt ajattelee ajasta, jolloin oli pakko
opetella kokonaan uudet elämäntavat, ympäristö ja kieli (tai kielet). Minttu
vastasi, ettei se nyt niin kamalaa ollut. Luulen vastauksen olleen hyvinkin
rehellinen – oli vähän kamalaa, mutta siitä on selvitty. Tämä lohdutti minua.
Ihanat
ystävämme Jeannine ja Yohann järjestivät tänään talonsa katolla kevätbileet
brunssi-tyyppisesti. Jeannine sanoo usein, että elämä on lyhyt ja siksi se
täytyy elää hyvin. Mitä ”elää hyvin” tarkoittaa, se täytyy jokaisen itse
itselleen selvittää. Jeannine itse usein asettaa itselleen erilaisia lyhyen ja pitkän ajan tavoitteita. Tavoitteet voivat olla arkisia tai korkealentoisia. Kotinsa seinälle he ovat tehneet listan aiheista, joiden
he kokevat olevan lahjoja tai joista voi olla iloinen. Tavoitteena on tuhat
asiaa ja jokainen perheenjäsen saa kirjoittaa listalle omiaan. Nelivuotiaan
Freyan isoin kirjaimin kirjoitettu ilonaihe pisti silmään: Santtu kissed me
today! Santun oma selitys asialle oli, että minkäs sille mahtaa, kun tytöt
juoksevat koko ajan perässä.
Rakastan
runoja, enkä malta olla kirjoittamatta tänne joitakin tämän hieman runollisen
(lopun lausahdusta lukuunottamatta) postaukseni loppuun. Tämä ensimmäinen on rakkaan
Sanna-ystäväni meille kaksi vuotta sitten muistokirjaan kirjoittama – runo on
Heli Pukin.
Sulka
rehellisyydestä
Sulka
rohkeudesta
Sulka
uskosta ja urheudesta
Sata sulkaa
suuresta surusta
Tuhat onnen
tuntehista
Sulka suurin
sielun kipinästä.
Sulista
kasvavat
suuret
kantavat siivet
tuuleen,
tuleen, varjoon, valoon
-
päivään
huomiseen.
Tämä
lastenruno puolestaan pyörii usein päässäni ja jotenkin vain laittaa aina
kiireen oikeisiin mittasuhteisiin. Jukka Itkonen:
Kaikenlaista
tapahtuu
Kaikenlaista
tapahtuu.
Ja tällaista
tapahtui kerran:
etana
kiipesi puun latvaan.
Matka kesti
viikon verran.
Vielä Nepalissakin
reissannut Pia Perkiö:
Miten
arkista voi olla
se mistä
taivas heijastuu,
miten nopea
se mikä
peittää taivaan!
Minun
käsissäni molemmat,
sydämessäni.
Jos
uskaltaisin avata tien
uskoon ja
unelmiin,
ehkä
tietäisin olevani
luottamukseen
luotu
ilon
tuojaksi tarkoitettu,
ehkä
uskaltaisin antaa
toisillekin
mahdollisuuden
kulkea omaa
tietään.
Voi että oli taas ajatuksia herättävä kirjoitus. Kätilölläsi on ollut viisaita sanoja, joita voi soveltaa jokaiseen elämäntilanteeseen. Eihän meistä kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Onneksi... Niinhän se on, että jokaiselle päivälle riittävät sen omat murheet, mutta onneksi ilonhetkiä voi jakaa useammankin päivän annoksiksi.
VastaaPoistaKiitos myös runoista. Minä annan sinulle vastalahjaksi runon Anna Elina Isoaron kirjasta Puolen mantereen kerhossa, jota olen pysähtynyt aina silloin tällöin miettimään. Minusta tässä on ajatuksia ilosta, toivosta, maailman pienuudesta, uskalluksesta ja heittäytymisestä. Kaikista näistä tulette te mieleen. Ajatus siitä, että lähtö ei ole leikkiä kummempaa ei toki ole kirjaimellisesti ajatukseni, mutta ehkä siinäkin piilee jotain... ehkä juuri ajatus siitä, että ei se niin kamalaa ollut.
- Pyöräytän karttapalloa. Sormi osuu valtamereen.
On kai sukellettava syvälle.
Pystytän teltan makuuhuoneeseen,
tiedän, että oven voi avata,
sen takana MAA - ILMA - MERI
ei lähtö ole leikkiä kummempaa!
Ahtaudun rinkkaan, sillä on kannettava
itsensä verran, on jaksettava uida
pitkin vedoin lainehtivaan viljaan, uneen
ennen aamua,
sänkipeltoa. -
Hyvää 2 v päivää teille! K
Kiitos kovasti K - sanoistasi, ajatuksistasi, toivotuksistasi ja runosta! :) Tuo on kiva. Ja hauska idea tällainen runojen lahjoittaminen! (Kiitos muuten myös vielä siitä kirjasta, luettu on!) Meillä on yksi ulkosuomalaisille lapsille tarkoitettu kirja, jossa on kertomuksia ja runoja. Ettei vain olisi juuri Anna Elina Isoaron, niin tutulta kuulostaa tuo runon tyyli - täytyypä tarkistaa.
PoistaVoikaapa hyvin, terkkuja O:lle!