Järistykset

Eilen päivällä Nepalissa oli kaksi yli nelosen järistystä ja illalla kosahti vielä vitonen (5,0 Magnitudia).

Olen äärettömän kiitollinen talostamme, sillä me emme tunteneet juuri mitään. Kun vitonen tuli, olimme juuri kaikki yläkerrassa aloittamassa iltatoimia. Hälytin meni päälle, ja tartuin heti kuopuksesta ja keskimmäisestä kiinni ja vein heidät oviaukkoon, mutta siihen mennessä hälytys jo loppui. Esikoinen oli kylpyhuoneessa ja kertoi tunteneensa "pientä keinahtelua". Itse kiinnitin huomiota siihen, että kaikki kadun koirat aloittivat kovaäänisen konsertin.

Juttelimme taas asiasta (lähinnä kuopus selvästi säikähtää ja muistaa ison maanjäristyksen) ja ilta jatkui siitä, mihin oli jäänytkin: Keskimmäinen kuuntelemassa JVG:tä, Kuopus tekemässä Loom Bandeja, Esikoinen iltapesuilla.

Toisin oli monella muulla. Vitosen järistys oli tuntunut monin paikoin hyvin voimakkaana ja Dilukin kertoi heidän kaikkien sännänneen hätääntyneinä ulos. Kaikki kulmakunnan ihmiset olivat paenneet ulos. Samaa kertoivat muutkin ystäväni. Dilu kertoi, että nukkuivat koko yön huonosti, sillä pelkäsivät, että järistystä seuraa vielä isompi järistys. "Ja jos nukumme, emme ehdi talosta ulos." He olivat päätyneet nukkumaan kaikki ovet auki.

Monet sanovat olevansa joka ilta ja aamu kiitollisia siitä, että ovat yhä hengissä.

Muistan kokeneeni täsmälleen samanlaista kiitollisuutta silloin, kun muutimme Nepaliin ja moni asia tuntui uhkaavalta. Ilman muuta on hyvä, että osaa olla kiitollinen. Mutta omassa kodissa pitäisi silti tuntua perusturvalliselta, oli maanjäristystilanne tai vaikka maan poliittinen tilanne mikä tahansa.

Samaa asiaa mietin tänä aamuna, kun luin Helsingin Sanomien jutun pakolaisista: "Suomeen tulee nyt yhä enemmän Mohanadin kaltaisia hyvin toimeentulevia turvapaikanhakijoita, joilta ei kotimaassaan välttämättä puutu mitään muuta kuin se tärkein: turva."

Toivon turvallista viikkoa joka ikiselle ihmiselle tässä maailmassa! (Miten mahdoton toive. Mutta ainahan saa ja pitää toivoa.)

...Ja loppuun pari arkikuvaa, joilla ei ole mitään tekemistä tämän tekstin kanssa. :)

Kouluun- ja töihinlähtöaamut

Esikoinen Pitkäkyns.. eikun -Koipi!

Chocolla oli takkuja. Otin sakset ja leikkasin ne pois ja huomasin koiran olevan puoliksi kynitty. Niinpä kynin kokonaan. Choco ei ollut niin ilahtunut uudesta kampauksestaan.

Onneksi riitti lohduttajia.

Siiri nappasi kuvan kaimapöllöistämme, jotka ovat seuranneet elämäämme eteisessämme jo muutaman vuoden ajan.