Go, Kangchenjunga, go!

Maanantaina oli brittikoulun urheilupäivä. Päivä oli perheessämme hartaasti odotettu, ja taloutemme Mies oli jopa tehnyt suunnitelmia sen mukaan, että varmasti pääsee osallistumaan tähän yleisurheilukoitokseen. Niin kuitenkin vain kävi, että lakkojen takia urheilupäivää siirrettiin, ja se pidettiin päivänä, jona Mies oli juuri kenttämatkalla. Ei voinut mitään. Minä lähdin sitten Mintun ja Santun kanssa urheilupäivään. Minusta oli kivaa lähteä - olenhan vanha yleisurheilijanuori itsekin ja minnekäs lastemme tapahtumaan en mielelläni lähtisi - mutta surkuttelimme kyllä kaikki sitä, ettei Mies päässyt mukaan.

Santtu kilpaili ryhmässä, jossa useimmin oli vain nurserylaiset, mutta muutamassa lajissa olivat myös foundationilaiset mukana. Minttu kilpaili tokaluokkalaisten ryhmässä. Kilpailu meni niin, että ensin aina kilpailtiin oman talon kesken. Minttu ja Santtu kuuluvat kumpikin siniseen taloon, Kangchenjungaan. Tämän jälkeen kunkin talon voittaja kilpaili toisiaan vastaan. 

Brittikoulun talot, tai miksi niitä suomeksi kutsuisi, ovat sininen, vihreä, punainen ja keltainen. Talojen nimet menevät maailman korkeimpien vuortenhuippujen - jotka tietysti kaikki sijaitsevat Nepalissa - mukaan. Kangchenjunga on maailman kolmanneksi korkein huippu, Makalu viidenneksi, Dhaulagiri seitsemänneksi ja Annapurna kymmenenneksi korkein. Talot on nimetty näiden huippujen mukaan.

Urheilukenttä oli melko kaukana kotoamme, Swayambhuhin lähellä.

Minttu odottaa vuoroaan...

Santtu samoin...

Hup, Santun hyppy.

Vauhditon loikka menossa.

No mitalihan siitä tuli (vain kunkin lajin ensimmäiset palkittiin). Mitalin ojentajana toimii Santun luokan pääopettaja, Mrs. Shah. Hän on hyvin tomera tapaus (lue: en saa koskaan suunvuoroa).

Minttu loikkaa.

Minttu lähdössä sprinttijuoksuun.

Minttu ja "bean bag race", eräänlainen ketteryysjuoksu, jossa kuljetetaan hernepussia paikasta toiseen.

Oman sarjan, eli sekä Mintun että Santun kohdalla sinisen talon (Kangchenjungan) voittaja jatkoi aina loppukilpailuun muiden talojen voittajia vastaan.

Minttu ja mitali.

Tällä välin oli Santtu jo kahminut mitaleja, hypyn lisäksi juoksusta ja pallonheitosta.

Tapahtuma oli rakennettu oikein mukavaksi. Taustalla soi musiikki ja kuuluttaja selosti koko ajan kovaäänisten kautta, mitä kentällä tapahtui. Useaan otteeseen kuulutettiin: "Ja Kangchenjunga voitti taas! Voiton kotiin toi Santtu / Minttu Takko nurserysta / kakkosluokalta!" Minä olin niin harmissani, ettei Mies päässyt tästä nauttimaan. Hän olisi pakahtunut ylpeydestä.

Katsomokaverini - skottiperhe, jonka Anges-poika on Siirin hyvä ystävä. Tämä perhe asuu hyvin lähellä meitä ja näemme päivittäin toisiamme ainakin koulun yhteydessä, ja muutenkin.

Santun viestijuoksu (samassa sekä nursery että foundation). Ai että Santtua otti päähän, että hänen joukkueensa ei voittanut, vaikka Santtu itse oli nopein samaan aikaan juoksevista!

Mintun viestijuoksu...

Tunnelma alkoi kentällä olla todella korkealla viestijuoksujen aikaan. Itsekin jo ennen sitä olin lähettänyt Miehelle viestejä: "Ai että mikä kisa! Niin täpärästi Minttu jäi kakkoseksi pallonheitossa! Nyt alkaa viestijuoksu, kääk!" Koko kenttä ja katsomo seurasi isompien sarjan viestijuoksua ja niin vei Minttu siniset omalla juoksullaan johtoon, eikä siniset enää sen jälkeen johtopaikkaa menettäneet. Hurraa! Minäkin kannustin kuin oikea penkkiurheilija ikään. Go, Kangchenjunga, go!

Ehkä oli ihan hyvä, ettei Mies ollut mukana, sillä - kaikki meidät tuntevat tietävät - hän on erittäin kilpailuhenkinen. "Jos kilpaillaan, kilpaillaan sitten kunnolla ja oikein!" Brittikoulun urheilutapahtumassa ei kuitenkaan mittanauhoja sen paremmin kuin sekuntikellojakaan näkynyt, vaan opettajat ainoastaan silmämääräisesti katsoivat, kuka voitti. Näin ollen Minttu olisi voinut jopa voittaa myös hulavanne-juoksun (eräänlainen ketteryysjuoksu sekin) ja pallonheiton, sillä tulos meni niin tasan voittajan kanssa. Opettajat hetken harkinnan jälkeen julistivat kuitenkin tämän toisen tasaväkisen kilpailijan voittajaksi. Ja minustahan oli hyvä niin - tämä asenne juontaa juurensa kotikasvatuksestani. Että kaikkien tulisi saada voittaa ja olla palkittuja ja että on hyvä aina kannustaa häviäjiä. Mies ei tällaista ajattelua oikein ymmärrä. Mutta minä en siis vaatinut maalikameroita, ja olin oikeastaan vähän nolonakin kuin näin me nyt vain kahmimme kaikki mitalit. Eilen vielä koulun vararehtorikin - aivan Barbien Keniltä näyttävä mies - muiden muassa tuli luokseni ihmettelemään Mintun nopeutta. Vaatimattomasti kuitenkin osasin vastata hänen tulleen äitiinsä. Hehe!

Eräs vanhemmuuden lukuisista haasteista on osata iloita omien lasten menestymisestä kaatamatta heidän niskaansa sitä, että oikeastaan haluaisi kaikkien lasten voivan kokea sen ihanan tunteen, kun voittaa kilpailut.

Yksi parhaimmista asioista oli huomata sisarusten yhteishenki. Minttu ja Santtu laskivat koko ajan, kuinka paljon mitaleita heillä on yhteensä. Sitten kotona olisivat heti antaneet osan mitaleista Siirille. Ihanat!

Kotiin päästyämme järjestimme heti mitalikahvit. Puhisin innoissani, että onko tämä nyt suomalainen tapa vai mikä, mutta mitalikahvit on juotava. Kipaisimme leipomoon ostamaan suklaapullia ja mantelipikkuleipiä ja Dilu keitti nepaliteetä. Dilussa on eräskin ihana puoli: hän aina laulaa. Laulava kotiapulainen! Ihan kuin Maija Poppanen! Dilu kattoi herkut ulos ja lauloi ja me kaikki lauloimme mukana. Tuntui, että laulumme ja kiitoksemme kohosi Korkeuksiin saakka.

Joka ikinen päivä nautin siitä, että kun tulen töistä kotiin, on kotimme täynnä elämää. Siirin ja Dilun naurua, ruuantuoksua. Minä saan vain ottaa sen kaiken vastaan. Miten kurjaa olisi aina palata tyhjään kotiin, jossa aamun tiskit odottavat tiskaamista! 

Siirin ja Dilun yhteiselo on itselleni jokapäiväinen kiitosaihe. Tänäkin aamuna Siiri jäi Dilun kanssa telttaan leikkimään - ja laulamaan - ja vilkutti meille muille heipat ja lentosuukot. Eilen Dilu kertoi, että aina kun käyvät yhdessä ostoksilla, Siiri kysyy myyjältä nepaliksi: "Hei kaupanpitäjä! Oletko juonut tänään teetä?" Ja sitten kaikki nauravat yhdessä. Voi että!

Mutta esikoisemme Minttu on myös niin ihana ja kaunis ja reipas. Olen hänestäkin joka päivä ylpeä. Eilen Minttu sai tietysti nipun kunniakirjoja koulusta mukaansa. Yhdessä luki: Minttu Katto. Hihii! En vaatinut korjaamista, eikös tämäkin ole hauska muisto: maailman katolla asuessani sain kunniakirjan, jossa nimeni on Katto, ihan kuin Katto Kassinen.

Niin ja Santusta vasta ylpeä olenkin.

Että tällaista tällä kertaa. Heikin reissu Terailla sujuu hyvin ja huomenissa saanemme hänet taas takaisin kotiin, jee.

"Nyt tulkaa juhlimaan, on jälleen aika kiittää, ja antaa laulun nousta taivaisiin... Nyt vettä tarjotaan, se janoisille riittää ja tänään virtaa kaikkiin sydämiin...."