tiistai 12. maaliskuuta 2013

Sahaksen perhepäivä

Työyhteisö Nepalissa on monin paikoin hyvin erilainen kuin Suomessa. Työyhteisöt ovat täällä edelleen erittäin hierarkkisia ja ylimmillä esimiehillä on aina valta alaisiinsa, jota myös paljon käytetään. Esimiehet myös salaavat monia asioita, vain jotta he kykenisivät pitämään paremmin vallastaan kiinni. Myös työntekijöiden keskinäinen kilpailu tuo mukanaan oman salailun ilmapiirin. Yleisesti lähtemisiin ja tulemisiin menee myös paljon aikaa, koska mennen tullen on soveliasta käydä tervehtimässä ja kyselemässä kuulumiset kaikilta työntekijöiltä ja jos lähdet etuajassa kaikille pitää selittää mihin olet menossa. Myös jos esim menet naimisiin, koko toimisto on kutsuttava häihin mukaan (kuten myös esim koko naapurusto, joka taasen aiheuttaa täällä isoja ongelmia korkeiden kustannusten takia).

Oma työyhteisöni (tällä hetkellä niitä on siis kolme) eivät vastaa yllä olevaa kuvausta, mutta viime viikolla opimme, että monin paikoin asiat ovat jopa vielä huonommin. Vaikein tilanne on ehkäpä kouluissa ja yliopistoissa, joissa opettajat tietoisesti jättävät osan asioista kertomatta, ettei oppilaista vain tulisi opettajia itseään viisaampia. Oppilaita myös täysin avoimesti haukutaan esim tyhmäksi.

No tämä kaikki oli oikeastaan alustusta viikonlopun perhepäivälle, jonka Sahaksen toimisto järjesti laakson reunalla olevassa puistossa. Tervehtimisen kulttuuri ja kuulumisten vaihtaminen on kyllä tärkeä omilla toimistoillanikin, mutta muuten näin osittain ulkopuolisin silmin (kaikkeahan ei todellakaan osaa vielä nähdä) meillä on toimistoilla hyvä ilmapiiri, jossa kannustetaan uusien ideoiden esille tuomiseen ja toisia työntekijöitä arvostetaan ja kunnioitetaan. Tämä perhepäivä on Sahaksellakin uusi asia, mutta puolen vuoden aikana niitä on pidetty kaikkien projektien piirissä ympäri Nepalia ja nyt oli vuorossa keskuskonttorin oma. Mikä itsestäni on kunnioitettavaa ja josta Annikin on aiemmin kertonut, on että yleensä kaikki osallistuvat tapahtumiin avoimesti ja täysillä. Leikeissä on kaikki mukana ja ketään ei Suomalaiseen tapaan hävetä pöhköimmätkään leikit. Meillä olikin siis oikein mukava päivä isolla porukalla leikkien ja syöden ja meidän perheestä erityisesti Minttu nautti täysin siemauksin jokaisesta leikistä. Lopulta tulikin vähän harmistus, kun meidän perhe joutui lähtemään vähän kesken pois isin jalkapallopelin takia (meidän joukkueesta on muuten tullut voittamattomia :) ja vielä olisi ollut bingo pelaamatta. No pelasimme sen sitten perheen kesken illalla ennen nukkumaan menoa…

Alussa on aina esittäytyminen...

Dilu didimmekin oli perheineen mukana, kun hänen miehensä BirBahadur työskentelee meillä Sahaksella kuskina.

Ellep projektimme projektipäällikkö perheineen 
Sahaksen esimies Surendra Shrestra

Leikkejä 
Joissa varsinkin Minttu oli innolla mukana... 
Ja usein myös palkittujen joukossa


Lounas


Lisää leikkejä pienille ja isoille...






Köydenveto oli yksi hauskimmista, tässä naisten kisa..

Ja lasten kisa...

Välillä oli kiva vain oman perheen kesken kävellä puistoa ympäri.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti