Lasten suusta

Viikon varrelta pari lasten suusta - kuultua pätkää:

Keskiviikkona pyöräretkellä ajoimme Pohjois-Korean Suurlähetystön ohi.

Isi: Anni, tiesitkö sä, että tuo on Pohjois-Korean Suurlähetystö?

Äiti: Ai, en. Ai Pohjois-Korean?

Minttu: Siis mitä äiti? Miks sä sanoit sen tuolla tavalla? Mitä ihmeellistä on Pohjois-Koreassa?

Äiti: (Yrittää selittää, että maa on sellainen suljettu valtio ettei sinne pääsisi vieraita vaikutteita ja että maahan ei tuosta noin vain voi matkustaa. Että maan johtajat haluavat kontrolloida mitä kansalaiset tietävät muusta maailmasta ja puhuu jotakin televisio-ohjelmien valvonnasta.)

Minttu: Ai niinkuin että me ei voitais mennä sinne vaikka haluttaisiin?

Äiti: Niin, juuri niin.

Minttu: No mehän ollaan tultu tänne Nepaliin. Ollaanko me tuotu tänne jotakin vaikutteita?

Äiti: No ollaan me tuotu. Aina varmaan kaikki ihmiset vaikuttavat ympäristöönsä. Kyllä varmaan Dilukin ajattelee monesta asiasta nyt eri tavalla kun on ollut vuoden meillä töissä. Dilu saattaa haluta omaan elämäänsä asioita, joita on nähnyt meillä. Ja toisinkin päin.

Minttu: Mä haluaisin, että Suomi olisi sellainen suljettu maa.

Äiti: Öööhh... (Miettii kuumeisesti, miksi sai sen kuulostamaan hyvältä.) Miksi ajattelet niin?

Minttu: No ettei sinne tulisi vaikutteita muualta. Että Suomi olisi aina sama Suomi. Ettei kukaan vaikka vie Himalajaa sinne. Mutta telkkarit sais olla sallittuja.

Äiti: Ei vuoret liiku. Mutta ihana ajatus tuo sinänsä. Minttu, ei sun tarvitse murehtia. Kyllä Suomi on aina Suomi. Ja sä olet aina suomalainen tyttö, vaikka asuisit missä. Ei me haluta, että Suomesta kuitenkaan tulee suljettu maa. Vuorovaikutus kaikenmaalaisten kanssa on hyvä asia. Mutta on hyvä tietää ja tunnistaa oma suomalaisuus.

Minttu: Hmm. Mutta sähän olet sanonut, että Nepalkin on ollut sellainen suljettu maa. Tykkäsivätkö Nepalin ihmiset, että asuivat suljetussa maassa?

Äiti: Niin on. Eikä me oltaisi voitu tulla tänne, jos Nepal olisi yhä suljettu maa. Mä luulen, että kukaan ei haluaisi asua suljetussa maassa, jos saisi valita. Vaikka voihan se tuoda jotakin turvallisuuttakin.

Minttu: No ehkä se sitten on hyvä, ettei olisi sellaisia suljettuja maita. Olisi aika hassua asua suljetussa maassa. Vähän niinkuin laatikossa. Mutta äiti, onks toi kovinta vauhtia mitä sä pystyt polkemaan?

Autossa, kun olimme vieneet lastemme brittiystävät Thomin, Even ja Noahin kotiinsa.

Minttu: Voitaisko mekin muuttaa seuraavaksi Thaimaahan, niinkuin Eve?

Isi: Ehkä me joskus voidaankin... Mutta eikö Suomeen olisi nyt kivempaa mennä?

Minttu: Niin. Oishan Suomeenkin kiva muuttaa takaisin, mut jos oltaisiin siellä sitten vain vuosi ja lähdettäisiin sitten taas takaisin jonnekin uuteen maahan.

Isi: (Hymyilee ja miettii, että tyttäreni on jo selvä maailmankansalainen, ehkä kasvatukseni ei ole mennyt aivan pieleen.) Olet ihana Minttu.

Perjantai-aamuna makuuhuoneessa tapahtunutta:

Siiri: Äiti, ei oo vakavaa!

Äiti: (Huokailee.) Kaksivuotiaan suusta kuulee totuuden. Ei oo niin vakavaa. Hyvä muistutus mulle tähänkin päivään. Ihana hetki.

Siiri: Ei kun mä sanoin että ei oo lakanaa!!