Valokuvanäyttely

Suomen suurlähetystö ja muutama kansalaisjärjestö järjestivät Suomen naisten aseman kehityksestä kertovan valokuvanäyttelyn täällä Kathmandussa. Kävin tänään katsomassa näyttelyn Mintun, Meenun ja Mandiran kanssa. Meillä oli oikein hauska ilta.

Oli hämmentävä tunne voida lukea valokuvien tekstejä suomeksi keskellä Kathmandua! Tuli taas vähän ikävä omaa kotimaata. Näyttely tosiaan kertoo tasa-arvosta Suomessa ja miten nykypäivän tilanteeseen on päästy. Valokuvat kertovat Suomen historiasta noin 100 vuoden ajalta. Näyttelyn tavoitteena on innostaa nepaleja ajattelemaan, että heidänkin maassaan on mahdollista saavuttaa ja päästä sukupuolten väliseen tasa-arvoon.

Minun seuralaisiani ensin lannisti moni asia: "Noinko kauan sitten Suomessa päätettiin tuosta ja tuosta laista, vaikka Nepalissa tuota lakia ei ole vieläkään! Kuinka kaukana me oikein olemmekaan." Mutta kyllä he myös näkevät kehityksen mahdollisena. Ainoa miinus, jonka näyttelystä antaisin, on se, että valokuvat kertoivat lähes ainoastaan viime vuosisadan Suomesta. Olisi ollut virkistävää nähdä kuvia tämän päivän naisista eri arkipäivän tilanteissa. Nyt jouduin muutamaan kertaan selittämään, ettei Suomi näytä aivan enää 1950-luvun Suomelta.

Onhan se niin, että itse olen saanut elää aina hyvin tasa-arvoisessa Suomessa. Tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat hyvin kaukainen asia vielä monissa maissa. Nepalissakin naisten asema on hyvin heikko. Pojan syntymää juhlitaan, tytön syntymästä vaietaan. Tytöt eivät saa käydä koulua, heidät naitetaan nuorina, aviomiehen suku saa päättää vaimon elämästä lähes kaikin tavoin. Dalitit ovat saastaisia, eikä heitä saa koskettaa, mutta dalit-naisen voi raiskata tulematta siitä saastaiseksi ja joutumatta minkäänlaiseen edesvastuuseen - voih, esimerkkejä on liikaa. Mutta näyttelyn järjestäjien sanoin: "tasa-arvo on mahdollista, mutta vie aikaa". Toivotaan - ja tehdään työtä sen eteen!

Tässä sai antaa palautetta ja lähettää ajatuksia perustuslaista päättäville ihmisille. Me Mintun kanssa kirjoitimme siitä, miten erilaista olisikaan, jos suomalainen Minttu, 7-v, olisikin syntynyt Nepalin maaseudulle. Ehkä joku lukee ajatuksemme.

Olen kuullut, että museoissa kuuluu ottaa selfie-kuvia. Joten olemme muodissa mukana.

Jatkoimme keskustelua lassien ääressä. Keskustelumme pyöri arkisten naisiin liityvien asioiden ympärillä. Sekä Mandira että Meenu ovat korkeastikoulutettuja, hyvin toimeentulevia naisia (molemmat siis työskentelevät Felmillä). Kummallakaan heistä ei kuitenkaan ole esimerkiksi pesukonetta, vaan pyykit pestään käsin aina sunnuntaisin.

Näyttely oli Baber Mahalissa, yhdessä Kathmandun hienostoalueista. Minttu halusi ostaa tuliaisia kotiin. Kiertelimme sitten vielä Baber Mahalin kauppoja ja kappas, näimme tämän:

Huopatiikeri oli aivan pakko ostaa Santulle. (Olen itse asiassa etsinyt hänelle tällaista jo pitkään, mutta en ole löytänyt näin kivaa.)

"Mustakin täytyy ottaa tassukuva!" sanoi Siiri.

Loppuun vielä kuva Mintun eko-kerhossa tekemästä työstä. Taideteos on valmistettu paperimassasta.