Tietokoneen ruutu on kirkas edessäni, sillä muualla huoneessamme on aivan pilkkopimeää. On sähkökatko. Emme tiedä vielä kellonaikoja, jolloin sähköt ovat poissa, mutta ne ovat joka tapauksessa poissa suurimman osan päivästä. Olemme hotellisssa, jossa on kyllä generaattori, mutta silti olemme olleet joka ilta täydessä pimeydessä. Onneksi varasimme taskulamput mukaamme, jokaiselle perheenjäsenelle oman!
Olemme Kathmandussa. On kylmä; olen kolmen peiton alla villasukat jalassa. Jossakin haukkuu koira. Ilta, jona ajoimme lentokentältä hotellille pimeän kaupungin läpi, on unohtumaton. Oli niin pimeää. Oli niin röttelöistä. Oli niin kapeat ja sokkeloiset kujat. Pääsimme hotellille, ja aivan kohta valot sammuivat huoneestammekin. Ukkonen jyrisi ja satoi rankasti. En saanut puhelintani toimimaan. Päässäni pyöri monenlaisia ajatuksia: "Olemme perillä, olemme nyt kehitysmaassa. Täytyy pärjätä." Esimiehemme, joka saattoi meidät hotellille, huikkasi lopuksi: "Ainiin, menkää oviaukkoon, jos tulee maanjäristys!" Joku asia ilahduttikin, kuten suomalaisten ystävien meille huoneeseen jättämä selviytymispaketti täynnä leipää, mehua ja keksejä. Ajattelin, että hekin asuvat täällä, tässä samassa kaupungissa, juuri nyt ja heillä on varmasti kaikki ok. Silti soitin Heikin toimivasta puhelimesta äidille ja itku tuli; minne me olemme oikein tulleet?!
Muutaman päivän ajan olemme nyt totulleet elämään uudessa kotikaupungissamme. Minusta tuntuu, että päivisin asiat ovat hyvin. On valoisaa ja lämmintä, aurinko paistaa ja pystyn vastaanottamaan uusia haasteita. Iltaisin koittaa pimeys ja kylmyys ja mieleni valtaa pelko. Mietin mahdollisia maanjäristyksiä; olen varma, että meillä on mukana liian vähän lääkkeitä; pelkään liikennettä, ilmansaasteita ja pölyä; en halua liikkua tässä hullussa kaupungissa, jossa eksyn heti seuraavan mutkan takana; koko ajatus tulla tänne tuntuu aivan mielipuoliselta. Jos en itsekään osaa asua täällä, miten ihmeessä voisin saada aikaan jotakin hyvää!
Tietysti täytyy antaa kaikelle aikaa. Varmasti opimme asumaan ja olemaan täällä. Ja onhan jo tapahtunut edistystä! Osaan hieman liikkua näillä sekaisilla, sokkeloisilla, ylikuormitetuilla teillä (en toisaalta oikein uskalla vielä ylittää isoa katua. Opastajamme neuvoi tänään: "menette sinne sekaan, vähän kerrallaan hivuttautuen. Missään nimessä ei saa lähteä takaisinpäin. Vähän kerrallaan, niin, että kohta autoja ja mopoja menee sekä edessä että takana, pysykää rivissä! Näin sitä mennään.") Osaan tervehtiä ja sanoa kiitos nepaliksi ja jopa esitellä itseni. Olen opetellut toimintatavat maanjäristyksen sattuessa. Osaan... hmm, en keksi enempää.
Tänään haastattelin taloudenhoitaja- ja lastenhoitajaehdokkaitamme. Se oli jännittävää ja niin uusi tilanne minullekin. Lapset saivat itse sanoa painavan mielipiteensä hoitajaehdokkaista. Englannintaitoinen Rebekka meille on näillä näkymin ainakin tulossa toiseksi lastenhoitajaksi, Minttu otti hänet heti omakseen. Siiri ei hyväksynyt ketään ja Santtukin oli aika varauksellinen. Itse en ehkä löytänyt sopivaa taloudenhoitajaa: toinen oli saanut edellisestä paikastaan potkut varastamisepäilyksen takia ja toinen asui niin kaukana, ettei pääsisi meille "lakkopäivänä" (joita kuulemma on aika usein). Sunnuntaina haastattelen uusia ehdokkaita.
Olemme juosseet jääkaappi-, patja- ja muilla ostoksilla tulevaa kotiamme varten. Aika suuri työ on sen laittamisessa kuntoon.
Lapset ovat olleet vähän väsyneitä ja hämmentyneitä kaikesta, he ovat olleet koko ajan mukanamme asioilla ja muualla. Toivomme, että nyt viikonloppuna saamme aikaa olla myös vain perheen kesken ja ihmetellä Kathmandun elämää.
Tässä muutamia kuvia. Huomaan olevani vielä niin säikky, etten oikein osaa tai uskalla ottaa kameraa esiin kaupungin vilinässä. Kaduilla kulkiessani pidän tiukasti kiinni kaikista kolmesta lapsesta, etteivät he horjahtaisi mopojen eteen, eikä minulla ole enää neljättä kättä kameraa pitelemään. Ehkä kuvat tästä vielä paranevat!
 |
| Kolmen kopla |
 |
| Tie Felmin toimistolle. Toimisto on tuossa oikealla, vaikka ei näy kuvassa. |
 |
| Tämän näköistä täällä on. |
 |
| Mandira, tuleva työparini ja Minttu. |
 |
| Brunssi auringossa. Minttu sanoi, että alkaa olla jo liian kuuma! |
 |
| Vuoret! Niin sykähdyttävä näky! |
 |
| Minttu haluaa aina syödä dal bahtia (linssikastiketta), Santtu yleensä paistettua riisiä ja kanaa, Siiri puolestaan tykkää intialaisesta pinaattikastikkeesta ja pistaasipähkinöistä. Kuvassa mukana Mari-Sisko, joka on opastanut meitä, toiminut tulkkina jne. |
 |
| Yritin ottaa kuvia autosta käsin... |
 |
| Emme vielä ole ehtineet kunnolla syödä kuin pikkubanskuja, mandariineja ja omppuja. Mutta kyllä me vielä ehdimme, jee. |
Ihana lukea kuulumisianne tuoreeltaan:) Ja kirjoitat todella rehellisesti niistä tunteista joita uusi ympäristö herättää.
VastaaPoistaKiva nähdä kuvista miltä siellä näyttää (ei tarvi käyttää enää mielikuvitusta).
Alku aina hankalaa. Näin se menee. Päivä päivältä helpottaa ja kohta alkuhankaluudet on muisto vain. Lapsille on tärkeintä kun vanhemmat ja sisarukset ovat lähellä, aivan sama mikä maa tai valuutta. Tsemppiä:)
Sari
Sari
Kivaa lukea näitä teidän päivityksiä. Täällä meillä jatkuu tavallinen Suomen talvi ja te siellä kaukana, mutta samalla pallolla silti. Teillä on kaikkea uutta joka päivä ja teidän kuvat on niin eksoottisia katsella täällä lumen ja turvallisten kotiseinien sisäpuolella.
VastaaPoistaMut ihanaa se että me päästään teidän reissuun mukaan tämän blogin välityksellä; melkein kun kahvikupposen ääressä juteltais päivän kuulumisia <3
Terkut kaikille!!
Salla&muut
Kiitps Sari ja Salla! Ehkä tässä tosiaan pikkuhiljaa omatkin tuntemukset tasoittuvat, toivotaan niin. :)
VastaaPoistaSalla, kaipaan kyllä keskusteluja kahvikupposen äärellä ja Minttukin haluais kovasti kuulla kaikesta touhusta siellä. Täytyy skypetellä tai kirjotella spostia!
Mukava lukea teidän kuulumisia ja katsella kuvia. Niistä saa hyvin käsityksen teidän ympäristöstänne, joka melkoisesti näistä meidän maisemista eroaa :) Ja on ihanaa kun kirjoitat rehellisesti, miltä tuntuu. Toivottavasti tunteiden vuoristorata tasoittuu hiljalleen.
VastaaPoistaLuin blogianne yhtenä päivänä, ja kerroin Eliakselle teistä ja siitä kuinka kylmä siellä on ilman lämmitystä jne... Elias siihen sitten mietiskeli, että mistä ne paikalliset ihmiset saavat lämpimiä vaatteita, kun eihän siellä ole kauppojakaan :) No, valistin sitten poikaa hieman, että on sielläkin kauppoja, vaan hieman erilaisia kuin täällä;) Tosin olemme myös jutelleet siitä, että Nepalissa asuu köyhiä ihmisiä, niin ehkä siitä viisivuotiaan viisaudella oli tehty johtopäätös kauppojen puuttumisesta!
Terkuin Johanna
Kiitos siitä, että saamme olla kanssanne ainakin näin blogin välityksellä. Siskoni lähtee lastensa kanssa huomenna jälleen Intiaan kuukaudeksi, joten tavaroiden pakkausta on heilläkin. Ei tosin teidän kaltaista, mutta kuitenkin. Hekin ovat asettuneet aikoinaan ja pojat puhuvat nykyään jo sujuvasti Intian kodista ja Suomen kodista. Kyllä teidänkin kotinne Kathmandussa vielä alkaa tuntua omalta, vaikka aluksi se saattaakin tutua mahdottomalta. On paljon asioita, jotka muuttuvat. On paljon asioita, joita pitää oppia. On paljon asioita, joita pitää uskaltaa. Mutta muistakaa, että teillä on toisenne ja teidän kanssanne ollaan joka päivä rukouksissa ja ajatuksissa. Kata ja Osku kans
VastaaPoistaKiitos Johanna ja Kata & Osku! Ihanaa kun te siellä ajattelette ja muistatte meitä! Kata; tehän voitte sit hyvin yhdistää siskon luona Intiassa ja meiän luona käymisen :) Johanna; ihana Elias. Minttu oli just tänään Heikin kanssa kaupoilla (keittiötavaroita ostamassa) ja osti samalla itselleen uudet housut. Vaatteita oli kuulemma hankala löytää, vaikka siis ihan tavaratalossa olivat, koska vaatteita oli tosiaan vain yksi vaate kutakin, ei siis niin, että jotakin vaatetta olisi löytynyt useaa eri kokoa. Siinä saa sitten vähän etsiskellä. :) Mutta kyllä täältä kaupoista saa hyvin kaikenlaista, mitä nyt ollaan ehditty tavallisissa kaupoissa käydä. Paljon terkkuja Eliakselle ja Elinalle!
VastaaPoistaVoi Anni,on niin hyvä että voit tässä blogissa kertoa avoimesti tunnelmistasi ja on ihanaa,että me saadaan niitä lukea.Tuli tippa linssiin kun mietin sua (ja tietty Heikkiäkin)tuossa uudessa tilanteessa. On tosi ihailtavaa,että niin avoimesti kohtaat kaikki nuo kaoottisetkin fiilikset,se on varmana voimavara! <3 Siunausta jälleen,ihanaa että saa pysyä mukana teidän vaiheissanne!-Anna-Riina
VastaaPoista