Nettimme ei toiminut taas kolmeen päivään, krääh. Nyt on taas onnellinen olo, kun netti toimii. Tuntuu, että te kaikki olette taas lähellä meitä!
Perjantaina saimme suomalaisia vieraita (muita kuin Felmiläisiä) ja lapset olivat innoissaan; he selvästi mukisematta hyväksyvät täällä kaikki suomalaiset aivan tuttuina ihmisinä (vaikka Suomessa ehkä olisivat varautuneempia tai ainakin vieraskoreita). Mutta täällä kaikki suomalaiset ovat siskoja ja veljiä keskenään, ainakin lasten mielestä. Arja ja Arto jaksoivatkin touhuta lasten kanssa - Arto pelasi jääkiekkoa Santun kanssa ja Arja soitti Mintun kanssa kannelta. Minttu saikin nyt oman kanteleensoiton opettajan myös täältä, uskomatonta, mutta totta! Lisäksi saimme taas aimo annoksen Nepalin vinkkejä ja tuliaisina mm. todella hyvää ruisleipää (täältä ostettua), joten kiitos vain vielä vierailusta, A & A!
On muuten todella kätevää, kun on tuo oma apulainen. Sanoin Dilulle perjantaina, että meille on illalla tulossa vieraita, ja hän sitten valmisti suuremman satsin päivällistä: daahl batia, kasviskeittoa, kanapaloja, pinaattia, hmm, mitäs kaikkea meillä olikaan. Ainiin, hedelmäsalaattia, jota unohdin tarjota vieraille (äidilleni aina käy niin, että hän unohtaa tarjota jotakin valmistamaansa ruokalajia vierailleen ja näköjään tämä sama tapahtuu nyt minulle ja siskollenikin) ja suklaakakkua. Suklaakakku oli tosin Dilun mielestä epäonnistunut, ja hän pahoitteli asiaa toistamalla "next time, next time", mutta meistä suklaakakku oli ihan hyvää, vähän sitkeää, mutta eihän tuo suklaakakussa haittaa. Itselleni jäi siis vain tiskaaminen. Kätevää!
Lauantaina nappasimme kurssikaverimme Hannaleenan mukaamme ja ajoimme Nagarkotiin, noin 35km päähän Kathmandusta. Oli kirkas taivas ja vuoret näkyivät mahtavasti. Tosin ne näkyivät hienosti Kathmandussakin. Tänään on taas ollut pilvisempää ja saasteisempaa, eivätkä vuoret ole näkyneet niin hyvin. Nagarkotin reissu oli oikein virkistävä ja oli todella mukavaa päästä kurkistamaan vähän Kathmandun ulkopuolelle. Nagarkotista säntäsimme "tulevalle talollemme", johon tehtiin maanjäristysturvallisuuskartoitus (onkohan tuo yhdyssana?). Niin, löysimme siis viime viikolla oikein lupaavan talon mukavalta paikalta, ja lauantaina taloon tehtiin tuo kartoitus. Olimme talosta innoissamme ja koko ajan ajattelimme muuttavamme siihen (talo oli ylhäällä, raittiimmassa ilmassa, mutta kuitenkin täällä keskustassa, päättyvän tien viimeinen talo, ja ympärillä vielä pelikenttä lapsille, naapurissa myös länkkäreitä (tällä hetkellähän meillä on ainoastaan paikallisia naapureina), lähempänä muita Felmin työntekijöitä jne... Pienempi talo kuin nykyisemme, mutta siis meille aivan passeli.) Tänään kuitenkin selvisi, että talo ei ole maanjäristysturvallinen, joten se siitä talosta sitten. Ja etsintä alkaa alusta. Emme jaksaisi tätä taloruljanssia. Olisi ihanaa päästä nyt asettautumaan omaan kotiin...
Lauantai-illan kruunasi (silloinhan vielä iloitsimme löytämästämme mahtavasta talosta, emmekä tienneet tämän turvallisuuskartoituksen tulosta) matkanvarrelta löytämämme ranskalaistyyppinen ohukaiskahvila, josta saa sekä suolaisia että makeita ohukaisia (me tilasimme luonnollisesti ainoastaan makeita, namskis).
Sunnuntaina suuntasimme kansainväliseen jumalanpalvelukseen, joka oli hyvin amerikkalaistyyppinen. Ihmettelimme länkkäreiden määrää, sillä kaduilla kulkiessa täällä harvoin törmää toisiin valkoihoisiin. Lapsille oli oma pyhäkoulu ja Minttu varsinkin oli ihastunut päästessään vähän kuin "kerhoryhmään" mukaan. Olin pyhäkoulussa mukana ja päivän aiheena oli raamatunkohta, jossa opetuslapset pelkäävät myrskyssä ja Jeesus kävelee veden päällä. Opettaja kirjoitti taululle sanat: For God has said: I will never leave you. I will never abandon you. Sitten lapset saivat pyyhkiä lauseista sanoja pois yksi kerrallaan, ja aina jokaisen sanan pyyhkimisen jälkeen lause toistettiin yhdessä uudelleen. Näin kaikki opimme sen ulkoa. Itse mietin, että tämä pyhäkoulu oli ihan hyvä minullekin.
Sunnuntaina teimme vähän ostoksia ja olimme aikeissa lähteä Virran perheen kanssa tutustumaan yhteen suureen temppeliin Kathmandun puolelle - siihen, jonka kuva on aina joka Nepalin turistioppaan kannessa -, mutta päätimme kuitenkin jäädä vain kotiin ja olla perheen kesken (osittain siksikin, että netin korjaajan piti olla tulossa, vaikka hän ei sitten tullutkaan) (ja osittain siksi, että mummin kanssa voimme sitten kierrellä kaikki temppelit läpi). :)
Iltaisin usein istumme katollamme ja ihastelemme vuorten taakse laskevaa aurinkoa ja sen jälkeen esille tulevaa kuuta, joka nyt, kun on kuunsirppi, on aivan kuin vene taivaalla.
Tänään maanantaina moni asia tuntuu sujuneen mukavasti. Alamme olla terveitä. Siiri alkaa selvästi pikkuhiljaa hyväksyä sekä Dilun että Rebekan. Kielikoulu tuntuu hauskalta (olen kokenut muutamia lukemaanoppimistunteita kun olen jostakin osannut yhtäkkiä lukea jonkun pikku devanagari-aakkosilla kirjoitetun sanan. Lauantaina luin lehdestä sanan "Kathmandu". Hyvä, etten kiljaissut ilosta!). Tänään illalla tapasimme vielä suuren joukon suomalaisia, jotka ovat täällä seurakuntansa järjestämällä retkellä. Oli mukava tilaisuus heidän kanssaan Himalaya-hotellilla. Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin: tänään täällä on taas räjähtänyt pommi; kolme kuollutta. Ilmeisesti bensiinin hintojen nousun takia... Lisäksi tänään saimme kuulla, ettemme pääsekään muuttamaan tuohon "mahtavaan taloon" ja siksi olemme olleet nyt allapäin.
Mutta täytyy muistaa ne pyhäkoulussa ulkoaoppimamme sanat ja lisäksi taas kerran muistaa, miten hyvin toisaalta moni asia meillä täällä on! Sitä paitsi täällä alkaa olla nyt lämmin: päivisin pärjää jo kesävaatteilla ja öisinkään ei enää palele! Odotamme malttamattomina uintikauden avausta.
[Heikki latailee parhaillaan joitakin kuvia erilliseen postaukseen.]
Perjantaina saimme suomalaisia vieraita (muita kuin Felmiläisiä) ja lapset olivat innoissaan; he selvästi mukisematta hyväksyvät täällä kaikki suomalaiset aivan tuttuina ihmisinä (vaikka Suomessa ehkä olisivat varautuneempia tai ainakin vieraskoreita). Mutta täällä kaikki suomalaiset ovat siskoja ja veljiä keskenään, ainakin lasten mielestä. Arja ja Arto jaksoivatkin touhuta lasten kanssa - Arto pelasi jääkiekkoa Santun kanssa ja Arja soitti Mintun kanssa kannelta. Minttu saikin nyt oman kanteleensoiton opettajan myös täältä, uskomatonta, mutta totta! Lisäksi saimme taas aimo annoksen Nepalin vinkkejä ja tuliaisina mm. todella hyvää ruisleipää (täältä ostettua), joten kiitos vain vielä vierailusta, A & A!
On muuten todella kätevää, kun on tuo oma apulainen. Sanoin Dilulle perjantaina, että meille on illalla tulossa vieraita, ja hän sitten valmisti suuremman satsin päivällistä: daahl batia, kasviskeittoa, kanapaloja, pinaattia, hmm, mitäs kaikkea meillä olikaan. Ainiin, hedelmäsalaattia, jota unohdin tarjota vieraille (äidilleni aina käy niin, että hän unohtaa tarjota jotakin valmistamaansa ruokalajia vierailleen ja näköjään tämä sama tapahtuu nyt minulle ja siskollenikin) ja suklaakakkua. Suklaakakku oli tosin Dilun mielestä epäonnistunut, ja hän pahoitteli asiaa toistamalla "next time, next time", mutta meistä suklaakakku oli ihan hyvää, vähän sitkeää, mutta eihän tuo suklaakakussa haittaa. Itselleni jäi siis vain tiskaaminen. Kätevää!
Lauantaina nappasimme kurssikaverimme Hannaleenan mukaamme ja ajoimme Nagarkotiin, noin 35km päähän Kathmandusta. Oli kirkas taivas ja vuoret näkyivät mahtavasti. Tosin ne näkyivät hienosti Kathmandussakin. Tänään on taas ollut pilvisempää ja saasteisempaa, eivätkä vuoret ole näkyneet niin hyvin. Nagarkotin reissu oli oikein virkistävä ja oli todella mukavaa päästä kurkistamaan vähän Kathmandun ulkopuolelle. Nagarkotista säntäsimme "tulevalle talollemme", johon tehtiin maanjäristysturvallisuuskartoitus (onkohan tuo yhdyssana?). Niin, löysimme siis viime viikolla oikein lupaavan talon mukavalta paikalta, ja lauantaina taloon tehtiin tuo kartoitus. Olimme talosta innoissamme ja koko ajan ajattelimme muuttavamme siihen (talo oli ylhäällä, raittiimmassa ilmassa, mutta kuitenkin täällä keskustassa, päättyvän tien viimeinen talo, ja ympärillä vielä pelikenttä lapsille, naapurissa myös länkkäreitä (tällä hetkellähän meillä on ainoastaan paikallisia naapureina), lähempänä muita Felmin työntekijöitä jne... Pienempi talo kuin nykyisemme, mutta siis meille aivan passeli.) Tänään kuitenkin selvisi, että talo ei ole maanjäristysturvallinen, joten se siitä talosta sitten. Ja etsintä alkaa alusta. Emme jaksaisi tätä taloruljanssia. Olisi ihanaa päästä nyt asettautumaan omaan kotiin...
Lauantai-illan kruunasi (silloinhan vielä iloitsimme löytämästämme mahtavasta talosta, emmekä tienneet tämän turvallisuuskartoituksen tulosta) matkanvarrelta löytämämme ranskalaistyyppinen ohukaiskahvila, josta saa sekä suolaisia että makeita ohukaisia (me tilasimme luonnollisesti ainoastaan makeita, namskis).
Sunnuntaina suuntasimme kansainväliseen jumalanpalvelukseen, joka oli hyvin amerikkalaistyyppinen. Ihmettelimme länkkäreiden määrää, sillä kaduilla kulkiessa täällä harvoin törmää toisiin valkoihoisiin. Lapsille oli oma pyhäkoulu ja Minttu varsinkin oli ihastunut päästessään vähän kuin "kerhoryhmään" mukaan. Olin pyhäkoulussa mukana ja päivän aiheena oli raamatunkohta, jossa opetuslapset pelkäävät myrskyssä ja Jeesus kävelee veden päällä. Opettaja kirjoitti taululle sanat: For God has said: I will never leave you. I will never abandon you. Sitten lapset saivat pyyhkiä lauseista sanoja pois yksi kerrallaan, ja aina jokaisen sanan pyyhkimisen jälkeen lause toistettiin yhdessä uudelleen. Näin kaikki opimme sen ulkoa. Itse mietin, että tämä pyhäkoulu oli ihan hyvä minullekin.
Sunnuntaina teimme vähän ostoksia ja olimme aikeissa lähteä Virran perheen kanssa tutustumaan yhteen suureen temppeliin Kathmandun puolelle - siihen, jonka kuva on aina joka Nepalin turistioppaan kannessa -, mutta päätimme kuitenkin jäädä vain kotiin ja olla perheen kesken (osittain siksikin, että netin korjaajan piti olla tulossa, vaikka hän ei sitten tullutkaan) (ja osittain siksi, että mummin kanssa voimme sitten kierrellä kaikki temppelit läpi). :)
Iltaisin usein istumme katollamme ja ihastelemme vuorten taakse laskevaa aurinkoa ja sen jälkeen esille tulevaa kuuta, joka nyt, kun on kuunsirppi, on aivan kuin vene taivaalla.
Tänään maanantaina moni asia tuntuu sujuneen mukavasti. Alamme olla terveitä. Siiri alkaa selvästi pikkuhiljaa hyväksyä sekä Dilun että Rebekan. Kielikoulu tuntuu hauskalta (olen kokenut muutamia lukemaanoppimistunteita kun olen jostakin osannut yhtäkkiä lukea jonkun pikku devanagari-aakkosilla kirjoitetun sanan. Lauantaina luin lehdestä sanan "Kathmandu". Hyvä, etten kiljaissut ilosta!). Tänään illalla tapasimme vielä suuren joukon suomalaisia, jotka ovat täällä seurakuntansa järjestämällä retkellä. Oli mukava tilaisuus heidän kanssaan Himalaya-hotellilla. Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin: tänään täällä on taas räjähtänyt pommi; kolme kuollutta. Ilmeisesti bensiinin hintojen nousun takia... Lisäksi tänään saimme kuulla, ettemme pääsekään muuttamaan tuohon "mahtavaan taloon" ja siksi olemme olleet nyt allapäin.
Mutta täytyy muistaa ne pyhäkoulussa ulkoaoppimamme sanat ja lisäksi taas kerran muistaa, miten hyvin toisaalta moni asia meillä täällä on! Sitä paitsi täällä alkaa olla nyt lämmin: päivisin pärjää jo kesävaatteilla ja öisinkään ei enää palele! Odotamme malttamattomina uintikauden avausta.
[Heikki latailee parhaillaan joitakin kuvia erilliseen postaukseen.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti