On erikoinen tunne ymmärtää täysin, mitä
ympärillä puhutaan. Tämä tunne valtaa minut usein jo jossakin Euroopan
lentokentällä matkalla kotiin ja aivan viimeistään tietysti Suomessa. Kieli
ympäröi meidät. Kielen avulla käsitämme maailmaa. Kieli on koti.
Kun on vuosia poissa omalta kielialueelta,
alkaa paitsi omaksua uusia kieliä, myös kaivata kotikieltä.
Senegalissa puhutaan kymmeniä eri kieliä.
Virallinen kieli on siirtomaa-ajoista peritty ranska. Ranska on kuitenkin vain
harvalle senegalilaiselle tunnekieli. Suurin osa ihmisistä puhuu wolofia.
Usealla wolofia puhuvalla on lisäksi oma heimokieli, kuten pulaar tai sereer.
Ihmisten tervehtiminen on senegalilaisessa
kulttuurissa tärkeää ja siihen käytetään aikaa. Tervehdittäessä kysytään myös
lasten ja vanhempien hyvinvointia. Kätteleminen on luonteva tapa tervehtiä ja
työpaikallakin käydään kaikki kättelemässä lounastauonkin jälkeen, vaikka aamulla
olisi jo kätelty.
Wolofin kielessä kuulumiset voidaan kysyä
kahdella eri tavalla. Toinen tapa kirjaimellisesti tarkoittaa: - Miten voit? –
Minä olen vain tässä. Toinen: - Onko sinulla rauha? – Rauha. Usein tähän
lisätään yleistä vointia lisäävä kysymys, joka on kirjaimellisesti: - Myös
vartalosi, rauha vallitsee? – Olen kunnossa, Jumalan kiitos.
Wolofin kielessä on paljon Jumalaan viittaavia
sanoja ja sanontoja, jotka tulevat arabian kielestä. Tervehdystenkin lopussa on
tapana kiittää Jumalaa.
Jokapäiväisestä kielestä välittyy siten
rauhaa, läsnäoloa ja kiitosta. Ei hassumpi paketti myös meille kiireisille
länsimaalaisille, jotka yritämme olla monessa paikassa läsnä yhtä aikaa, koemme
rauhaa vain sunnuntaisin ja unohdamme liian usein kiittää kaikesta siitä, mitä
meillä on.
Kieli on koti, eikä ole yhdentekevää, mitä
merkityksiä sanoilla on, vaikka ne olisivat toistettuja arkipäivän fraaseja.
Ehkä juuri niillä arkipäivän toistoilla onkin kaikkein eniten merkitystä.
Puheesta välittyvät rauha, läsnäolo ja kiitos voivat vallata myös mielen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti