Mielenrauhaa

Onnea on...

* Tajuta, että Keskimmäisen kanssa leivottua banaanikakkua onkin vielä jäljellä

* Keskittyä katsomaan taivasta ja pilviä, tai aivan erityisesti puita, jos niitä on näköpiirissä

* Nähdä Kuopuksen ilo kun hän mennä viilettää hevosen selässä ja on onnellinen seuraavasta hevostelusta jo päiviä etukäteen

* Vahvistaa omaa läsnäoloa

* Tajuta asiat, mitkä elämässä painaa turhina taakkoina ja koettaa vapautua niistä

* Pulahtaa lämpimään veteen

* Syödä sateenkaaripannukakkuja

* Pohtia elämää puolison kanssa ja tajuta, että tässä nyt ollaan, ja hyvä niin

* Pilvinen päivä ja 30 asteen viileältä tuntuva lämpötila

* Selviytyä asioista, joista ei oikein uskonut selviytyvänsä

* Keskittyä löytämään kauneutta

* Pohtia Esikoisen koulutehtäviä. Ovat haastavia ja oma ajattelukin joutuu aina koetukselle

Olen tehnyt paljon työmatkoja, ja minähän edelleen jännitän jonkin verran maasturillani ajamista yksin näillä Afrikan teillä. Niinpä työmatkoilla joudun aina tsemppaamaan monen asian suhteen: on autolla ajaminen ja autoon liittyvät asiat, on kielimuurit, on suunnistaminen eri paikkoihin, on nukkumiset joskus jännittävissäkin paikoissa ja niin edelleen. En juurikaan siis ole niinsanotusti rutiinitilassa, jossa automaatiolla voi hoitaa monia arjen asioita. Tämän asian tajuaminen konkreettisesti on helpottanut. Olen tajunnut ja myöntänyt itselleni, että okei, energiaa kuluu aika tavalla ihan normaaleihin suorituksiin. Tämä on ok enkä edes aio asettaa aikarajaa, milloin joidenkin asioiden pitäisi alkaa sujua automaatiolla. Ehkä ne eivät ala koskaan. Ehkä ne alkavat huomenna.

Odottelemme ihmisiä saapuviksi kokoukseen cashew-pähkinäpuun alle.

Hirssiä

Työtä

Senegalissa juodaan joka kadunkulmassa teetä tällaisista muovimukeista.

Kokous täydessä vauhdissa cashew-puun alla

Olenkin tietoisesti pyrkinyt sellaisiin ajatuksiin kuin mielen joustavuus ja  tämän hetken tietoinen hyväksyntä. Nämä asiat ovat auttaneet näissä ruuhkaisissa arkipäivissä. Lapsilla on paljon omia menoja - joista olen iloinen -, pitkät koulupäivät ja lisäksi Suomi-koulun tehtävät. Meillä Heikin kanssa on molemmilla kuluttava työ (ainakin tällä hetkellä) ja joskus tuntuu, ettei 24 tuntia riitä alkuunkaan kaikkien asioiden hoitamiseen. Kaiken kiireen ja touhun keskellä olen tietoisesti pysähtynyt välillä hengittämään ja keskittymään tähän hetkeen. Se auttaa! Suosittelen kokeilemaan.

Myös se hengittämättä oleminen, eli sukeltaminen, auttaa. Vedenpinnan allahan voi kyllä hengittää, mutta vain toiseen suuntaan.

Lucky on toisinaan mukana työmatkoillani turvana ja seurana. Paljon olemme Luckya kouluttaneet, mutta täytyy sanoa, että hänen periafrikkalainen luonteensa on myös jotakin oikein hauskaa: Lucky joutuu usein odottelemaan aika paljon. Hän odottaa koulun pihalla, kun haemme lapsia, hän odottaa puun varjossa, kun minä kokoustelen. Luckylle tuntuu odottaminen sopivan erinomaisesti. Hän on aivan tyytyväinen; vaihtaa vain välillä kylkeä ja katselee ympärilleen. Lucky on kyllä aika mainion lunki pentu.

Mainitsin ne sateenkaaripannarit. Esikoinen ja Kuopus valmistivat nämä ihan kaksistaan erään pitkän aamu-uinnin jälkeen sunnuntain brunssiksi. Minä kävin lisäämässä taikinaan ainoastaan hieman ylimääräisiä terveellisiä ainesosia, mutta muutoin ohjeena oli kutakuinkin amerikkalaisten banaanipannukakkujen ohje. Sateenkaaren värit on saatu elintarvikeväreistä.

Tämän artikkelin sain rakkaalta ystävältä, ja suosittelen sen lukemista kaikille, jotka haluavat yrittää ymmärtää meidän (erityisesti lastemme) elämää vielä paremmin. Ehkä sieltä löytyy syy mm. yhteen viime keväänä tehtyyn suureen ratkaisuun (nimittäin kesämökkiin, turva-ankkuriin).

Mainiota viikkoa jälleen!